Pidän piiloviesteistä, jos ne eivät tarkoita pahaa. Hengellisen viestinkin voi piilottaa arvoitukseksi, jos esimerkiksi haluaa aivan uutta juurtuvan jonkun vanhan ja perinteikkään, ehkä vähän luutuneenkin sisään.
Jyväskylän Katulähetys on sellainen. Sen väki ikääntyy, kuten Keskustapuolueessa, jossa eilen pari kasikymppistä tuumaili, että köpelöisti käy, jos ei saada nuoria mukaan. Tätä minäkin aikoinaan pohdin ja käsitin, että oli kasvettava pienentämällä itsensä. Oli luotava puitteet ja annettava nuorten tehdä niissä nuorten tavalla.
Tiesin miten sen teemme, puuttui vaan miljoona euroa. Rahaa oli Raha-automaattiyhdistys pullollaan, joten tarvittiin miljoonan euron idea, joka puree rahoittajaan, Jyväskylän päättäjiin ja kaupungin nuoriin.
Näin syntyi nuorisotalo Neverending story - Päättymätön tarina. "Jos haluat elämästäsi päättymättömän tarinan, on sinun löydettävä iankaikkinen elämä. Joka muiden kertoman mukaan on kahdesta ikuisuusosastosta viileämmällä mukavampaa." Siinä oli nuorisotyömme tekemisen ydin piiloviestinä.
Saman niminen elokuva kertoo kymmenvuotiaasta Bastianista, jolla on vaikeuksia koulussa ja kotona. Eräänä sateisena marraskuun päivänä Bastian varastaa antikvariaatista vanhan kirjan nimeltä Tarina vailla loppua ja piiloutuu koulun ullakolle lukemaan. Huomaamatta hän joutuu mukaan kirjan tapahtumiin, ja satuolentojen kansoittamaan Fantaasiaan, elämänsä seikkailuun.
Oli tuumailun paikka. Aikoinaan olin ostanut kansanedustaja Claes Anderssonin kattoluukullisen, punaisen Wartburgin, jonka vuoksi tunsin miehen. Nyt tämä kirjailija ja psykiatri toimi kulttuuriministerinä, jonka puoleen käännyin. Eikä aikaakaan, kun Muinonen soitti:"Nyt tuli niin ylhäältä käsky, että jos esityspaikan puitteet on hyväksyttävissä, niin minne voin elokuvan toimittaa?"
Marssimme elokuvakeskus, ehkä nimeltään Fantasian bigbossin puheille ajatuksemme kanssa ja saimme Jyväskeskuksen suurimman teatterin korvauksetta käyttöömme. Sali oli täynnä nuoria, vain luottamushenkilöille ja viranhaltioille varatut paikat ammottivat tyhjyyttään. Mutta päätavoite oli saavutettu ja nuoret ottivat Päättymättömän tarinan omakseen.
Mutta hyvin tärkeä palanen puuttui. Puuttui mies tai nainen, joka luo luotuihin raameihin sisällön. Siihen vaivaan löytyi ainutlaatuinen Jarmo Hakkarainen, jolla oli pestiin kaksi ylivertaista ominaisuutta. Toinen oli palava halu tehdä nuorisotyötä ja toinen, ettei ollut koskaan tehnyt sitä. Joten hän tuskin hiihtää muiden latuja, tuumailin, vaan kulkee omia polkujaan nuorten kanssa. Sitoutumista kuvastaa hyvin, kun yhdistyksen hallitus "pakotti" nuorisotyöstä vastanneen Hakkaraisen kesälomalle, sillä Jarmo oli käytännössä aina nuorisotalolla. Lähtiessään kokouksesta mies kääntyi ovella: "Mutta Katulähetystyötä kadulla ette voi estää."
Viimeisen 20 vuoden aikana yhdistyksen hallitus ja toiminnanjohtajat ovat vaihtuneet monesti. Vain puheenjohtaja on pysynyt samana. Sinä aikana yhdistys on vuosi vuodelta pienentynyt, toimintoja on lopetettu, mukana myös nuorten näköinen nuorisotyö ja omaisuutta myyty merkittävästi. Poissa on ms-tautia sairastanut tyttö ja häntä suojeleva kankainen, iso kirahvi. Ehkä jälkeeni tullut sikariporras ei löytänyt kirahvista Vapahtajan kasvoja. Sylttytehdasta voi itse kukin pohtia muistaen, että hallituksen jäsenetkin puheenjohtajineen istuvat vain ja ainoastaan jäsenistön valitsemina.
Silloin kun loimme nuoristyön, tiesin mitä pitää tehdä. Piti antaa tilaa uusille tekijöille, nuorille itselleen. Tätä samaa yritimme muutama vuosi sitten yhdistyksen kokouksessa, jos olisimme saaneet väylän uudelle. Vaan ei saatu. Istuva puheenjohtaja piti meitä vihollisina. Päättymättömästä tarinasta tuli päättynyt tarina ja koko Jyväskylän Katulähetyksestä hyvin surullinen tarina.
Miksi tämän sitten kirjoitin? Siksi, että katulähetys- ja sininauhatyö olivat ja ovat sisältöineen minulle henki ja elämä. Tämä on yksi hätähuuto huutojen joukossa, johon innoituksen antoi Katulähetyksen lailla näivettyvän Keskustapuolueen keskustelevat seniorit Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti