Suomen hallitus kirjasi 31.8.2023 julkaistussa yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyden edistämistä yhteiskunnassa käsittelevässä valtioneuvoston tiedonannossa ymmärtävänsä rasismikäsitteen seuraavasti;
"Rasismi perustuu yksilöiden tai ihmisryhmien määrittelyyn alempiarvoisiksi esimerkiksi etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella. Rasismia voi ilmetä yhteiskunnassa syrjivinä normeina tai käytäntöinä esimerkiksi työelämässä. Rasismi voi näyttäytyä yksilöiden ja ryhmien välillä syrjivänä käytöksenä. Yksilöiden ja ryhmien väliset ennakkoluulot ja vierauden pelko voivat toimia kasvualustana rasismille. Rasismi luo eriarvoisuutta ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa."
Ennen intiaani oli intiaani, eskimo oli eskimo, mustainen oli mustalainen, valkolainen oli valkolainen ja neekeri oli neekeri sekä ihonväriltään siinä välissä olevaa sanottiin mulatiksi.
Koulussa luokallani oli mustalaisia eikä heitä kukaan syrjinyt sen vuoksi. Kummaksuttiin kylläkin joskus tapojen takia, sillä Hyrylässäkin silloin tällöin olleet mustalaisleirit hevosvankkureineen olivat salaperäisiä, kuten mustalaisnaisetkin eksotiikkaa vaatetuksineen.
Kun 60-luvulla Tuusulan yhteiskoulussa oli kansainväliset koululaisten kilpailut, oli joukossa yksi ja vain yksi tummaihoinen. Koko kylä puhui, että Hyrylän urheilukentällä on neekeri, jolta kaikki oppilaat halusivat nimikirjoituksen.
Yhdestä asiasta ei puhuttu eikä käytetty sananakaan. Se oli rasismi tai rasisti, sillä emme edes tienneet mitä se tarkoittaa.
Sen sijaan korjattavaakin käytöksessämme olisi ollut. Pulskansorttista tyttöä sanottiin Pullaksi koko hänen lapsuutensa ajan. Silmälasipäistä, hiljaista tyttöä sanottiin Rilliriekoksi ja hoikkaa koululaista sanottiin tai oikeastaan haukuttiin Luuviuluksi. Minua sanottiin kapiaisen kakaraksi tai Puupääksi. Nimen sain saatuani jalkapallo-ottelussa pallon päähäni, kun kaverit kysyivät sattuiko?" Vaikka sattuikin, sanoin ollakseni hauska: "Ei, minulla on kova pää, sillä minulla on puupää." Nimi tarttui monelle ja vieläkin sattuu, jos joku kutsuu sillä nimellä.
En hyväksy rasismia enkä ollenkaan aina henkilökohtaisen ominaisuuden vuoksi annettua lempi- tai muutakaan lisänimeä. Sen käsittämiseen tarvitsin omakohtaisen, koko elämänmittaisen kokemuksen kuinka paljon joku lisänimi voi satuttaa, vaikkei sitä olisi edes tarkoitettu pilkaksi.
Silti on hyvä puhua asioista oikeilla nimillä eikä olettaa tai edes kuvitella ivailun, syrjinnän tai rasismin katoavan termejä muuttamalla. Ne katoavat vain ymmärtämällä, ei laeilla eikä asetuksilla.
Liisa käytti pyörätuolia ja kerran mennessämme Ylä-Ruthille, huusi ravintolasalin perältä humalainen, että "hei rampa nainen!" Huomasin kuinka vaimoni tulistui ja kelasi tuolillaan huutajan silmien eteen. Nainen katsoi Liisaa sumein silmin ja sanoi: "Niin, että juoppo mikä juoppo ja rampa mikä rampa." Niillä sanoilla hän teki itsestään kaikkien silmissä tasavertaisen ja -arvoisen. Huomasin kuinka kiukku katosi Liisan sanoessa, että "niinhän se on, saanko tarjota oluen?" He olivat ystäviä loppuiän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti