Maailma ja minä

Noin vuosi sitten huomasin Phatthalungissa Morakotin pihamaan laitoja kiertävän, osin häntänsä menettäneen, aran ja pienikokoisen kissan. Arvatenkin sillä oli ja on koti jossain, mutta päivä päivältä se kesyyntyi lisää. Nimeksi annoin Black and White. Nykyisin se on yksi parhaista, vapaana kulkevista eläinystävistäni. 

On mukava seurata Tataa ja hänen kuvan serkkuaan, jotka molemmat sanoivat ja varmaan näin olikin, etteivät välitä kissoista, saati koskevat niihin. Sitä he eivät osanneet ottaa kuitenkaan huomioon, että Black and White päätti välittää heistä.

Ei ole lainkaan ensimmäinen kerta, kun kissa ottaa aivan erityiseksi lempi-ihmisekseen juuri hänet, joka ilmoittautuu suureen ääneen kissanvihaajaksi. Lähes poikkeuksetta ja joskus kujan kattikin on vetänyt pitemmän korren. Nyt nämä mainitut naiset aamuisin kaipaavat Black and Whiteä, jos se on myöhässä puoli tuntia itse laatimastaan aikataulusta.

Kissa on myös itsekkäälle ihmiselle yksi parhaimmista elämän opettajista. Sillä toisin kuin koira, kurilla ja komentamalla se ei tee eikä opi mitään. Rajansa toki on koirienkin kanssa ja luonnevika on lähes aina talutushihnan toisessa päässä.

Luulen, että täällä kissoilla on sama hiirien ja rottien pyydystystarkoitus, kuten Suomen koti- ja navettakissoilla aikoinaan. Thaimaassa kissat sekä koirat ovat pääsääntöisesti edelleen irti, mutta Suomessa kaikki eivät tule toimeen edes lumen alta paljastuvan koiranpaskan kanssa.

Thaimaan koirat ovat oiva esimerkki länsimaisesta vinoutumasta ja vähän tyhmyydestäkin. Jotkut lenkkitossuissa kulkevat farangit huiskivat bambukepillä tai vastaavalla koiria ja ihmettelevät miksi ne ovat päivä päivältä vihaisempia.

Mutta mikä minä olen ketään opettamaan, saati kauppaamaan tapojani. Vaikka olenkin sitä mieltä, että mitä paremmin tulee juttuun itsensä kanssa, sitä helpompi on elää muun luomakunnan kanssa ja maassa maan tavalla. Kuljen rottinkisauvan sijaan kulkukoirien lahjontapussi taskussa, joka on aina riittänyt jokaisessa tilanteessa. Ihmisten pilaamien, parin metrin kettinkiin kahlittujen koirien kanssa tarvitsen enemmän aikaa tai sitten jätän ne vallan rauhaan. Niillekin kyllä usein kaivan jonkun herkkupalan.

Kun täällä tallustelen aamulenkilläni yhtä thaikotieni tietä, samaa väylää käyttävät kanat, kukot, lampaat, kilit, koirat sekä kissat, siat, sonnit lehmineen ja vielä jotkut muutkin ihmisten lisäksi. Sitä kaikkea seuratessa aika usein tuntuu, että olen melko hyvin balanssissa itseni ja muun maailman kanssa. Tosin aina löytyy joku, joka vastaavasti ei pärjää itsensä ja vielä vähemmän minun kanssa 😖.