Thaimaan arkea

Moni ottaa ja välittää muillekin valokuvia nähtävyyksistä sekä kirjoittaa mielenkiintoisista paikoista Thaimaassa. Minulla ei ole sillä sektorilla oikeastaan mitään uutta kerrottavaa, vaikka kirjoittaisin paksun kirjan, joten jätän sen suosiolla muille.

Sen sijaan kirjoitan paljon arjestani ja siitä miten sen lähes kielitaidottomana vieraassa maassa koen.

Eilen mainitsin aamiaisesta Phatthalungin laitamilla, joka maksaa kahdelta hengeltä yhteensä 50 bahtia eli noin 1,30 euroa. Tänään otin kuvan mitä siihen kuuluu. Kaikkea pöytään katettua saa syödä niin paljon kuin haluaa.

Suomessa katsoin säälinsekaisella kunnioituksella Morakotin todella pitkiä päiviä mustikkametsässä ja sen jälkeen marjojen siivoamista aina aamuöihin saakka. Nyt hän on täällä puhunut kaksi päivää ystävilleen vain mustikoista, sillä koko kaupungissa ei varmasti ole montaa kuka tietää niistä saati poimimisesta yhtään mitään. Luulen, että tienestin lisäksi tärkeää on kokemusten jakaminen. Olen hyvilläni, että maltoin mieleni Suomessa liiasta jeesistä. 

En tiedä kuinka Tata ylipäätään, kai matkalaukussaan niitä tänne toi, mutta aamulla oli suomalaisista mustikoista tehtyä mehua kantapaikassamme tarjolla. Kuvassakin näkyviä muovimukillisia kehuttiin vuolaasti. 

Naapurissa asustaa skootterikorjaamon ja pienen virvoitusjuomakioskin pitäjien ehkä viisi vuotias poika, johon tein tovin viime reissulla tuttavuutta. Lopullisesti hän hyväksyi minut, kun kävin vanhemmilta kysymässä saanko ostaa pikkumiehelle sandaalit. Jotka myös sitten luvan saatuani ostin. Ne jalassa hän monesti ilmestyikin fillarinsa kanssa ja heitimme ylävitoset eli -femmat. 

Jos minua ei näkynyt, kysyi nuori ystäväni kielellään Tatalta: "Missä on farangi?"  Nyt tullessani ostin lentokentältä reippaan 10 euron koottavan poliisiauton. Ajettelin järjestää isälle ja pojalle yhteisen koti-illan sen parissa. Luulen onnistuneeni, sillä eilen kauniin kiitoksen jälkeen Smile juoksi legopalikoiden kanssa kotiinsa. Ehkä näen joskus poliisiauton koottuna. 

Toinen ekstra on pienet, mitättömän hintaiset muovipallot, joita kuljetan PeeCeeX:n takapoksissa ja jaan lapsille. Eilen hankin "kehään" uusia palloja, joista ensimmäinen löysi uuden omistajan tänä aamuna äidin hyväksymänä. Luulen palloja olevan 40, joiden avulla annan lapsille yhtä monta pientä hetkeä. Niitä ei kukaan enää voi ottaa sen jälkeen heiltä eikä minultakaan. Osa lapsista on sen ikäisia, että joku saattaa muistaa saamansa pallon aikuisenakin.