Lumi on muuttunut

Eilen kiersin parin naapurin luona kyselemässä ja kävin samalla mielessäni läpi viikolla tapahtunutta kumivenevarkautta. Sain vahvistusta tosiasialle, että tämän päivän Suomessa lähes kaikki kelpaa varkaille. Metsän takana asuva pariskunta kertoi metsästystä ja eläinten ruokkimista harrastavasta pojastaan, joka oli asentanut ruokintapaikalle riistakameran seuratakseen kauriiden ja vähän muidenkin syömä- ynnä muita puuhia. Lysti loppui, kun rosvot nyysivät kameran.

Silloin tällöin pohtiessani mieleni harhapolkuja muistan viisauden: "Menin itseeni, tuli ahdasta, lähdin pois." Sen jälkeen, kun käsitin, että vain harva minulle enää mitään voi, en enää korvieni välin kipeyksiä löydettyäni lähdekään pois, vaan syvennyt miettimään miksi olen ollut ja olen yhä sitä mitä olen.

Aamulla kirjoitin mainitun viisauden Googlen hakupalveluihin ja löysin yllättäen ainakin etukäteen mielenkiintoisen kirjailijan. Katujen kasvatin, jonka jo ajat sitten julkaiseman, kuvan sähköisen kirjan ostin samantien alle vitosella. Kirjailijan nimellä on Googlessa paljon muutakin yhtä jos toista. 

Muistan myös, kun päihdepoluilla löysin setelin, laitoin sen aina vikkelästi taskuun ja silmäilin ympärilleni, ettei vaan kukaan nähnyt. Kun lopetin alkoholin käytön, jätin konnuudet tai ainakin osan 😖 ja kerroin ylevästi hurskastellen: "Jos nykyisin huomaan rahan vailla omistajaa, en sujautakaan sitä enää taskuuni, vaan vilkuilen sinne tänne kenen se mahtaisi olla." Mutta sydämessäni tiedän, että jos törmäisin tarpeeksi suuren summaan, sujauttaisin sen taskuuni entiseen tapaan. Häpeällistä, kun ajattelen miten vähän olen muuttunut. 

Näitä mietin ajatellessani kumivenevarkaita, jotka itse asiassa ovat kuten itsekin olin, sillä varastelin aikoinaan aika tavalla rahoittaakseni alkoholin täyttämää elämää. Yli kolmevaihteisesta polkupyörästä, lukittu tai ei, maksoi yhdistetty viinatrokari ja varastetun tavaran myyjä/välittäjä aina kaksi pulloa vodkaa.

Kaukana menneisyydessä on Tyrnävän mummu ja pappa, jotka laittoivat lähtiessään mummolan ulko-ovea vasten varsiluudan. Tästä mahdollinen kyläilijä näki jo kaukaa, ettei turhaan astu sisään, kun ketään ei ole kotona. 

Mieleen muistui myös entinen kotini Sörnäisissä ja sen elämisen yhteisön sauna. Mennessäni kerran pukuhuoneeseen, huomasin koukussa roikkuvan, märän saunaharjani, jota joku oli siis käyttänyt. Hissini jumiutui siihen paikkaan ja koin tulleeni raiskatuksi, vaikken ole sitä koskaan kokenutkaan.

Kameravalvonnan nauhoituksista pengoin kuka oli ottanut harjani luvatta. Sen johdosta hipsin kerroksissa asuvan Raipen luokse, jolle pää punaisena möykkäsin: "MIKSI OLET KÄYTTÄNYT HARJAANI!!?" Tähän tämä linnan vintiö vastasi rauhalliseen tapaansa käsiään levitellen, että "enhän minä voinut tietää kenen se oli."

Niinpä. Kaiken voi ottaa, jos ei tiedä omistajaa ja vaikka tietäisikin. Maailma oli muuttunut. Raipen vastauskin oli kuin Kassi Alman suusta, joka sanoi hienohelmojen vaalitilaisuudessa: "Tiedättekö rouvat, että lumi on muuttunut? Kun pikkutyttönä kyykistyin lumihankeen ja annoin tulla, jäi vain pikkurillin kokoinen pienin pieni reikä. Mutta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin saman toimituksen jälkeen lumi on kaksi metriä kauttaaltaan aivan keltaisena."

Itseensä menemisen rikkaus ja kipeys on, kun huomaa olevansa lähes kuin ennenkin. Eräänlainen esimerkki on tämän päivän Putin. Hänestä voi nähdä kuinka vähän ihminen loppujen lopuksi on muuttunut. Jos ei löydä siitä yhteyttä itseensä, voi pohtia mitä Jugoslavian kansa teki toisilleen, kun Titon rautanyrkki irtosi. Sanoivat sitä itäisen Euroopan sivistyneimmäksi maaksi 😥.