Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Tänäkin aamuna auringonnousun aikaan vietyäni Morakotin mustikkametsään, olin aamu-uimassa samassa paikassa missä opinkin sen taidon 65 vuotta sitten. Kyseinen Lemmelän hiekkakuopan uimalampi pitää sisällään myös monta surullista tarinaa. Naapurin mies hukkui siihen saatuaan sydänkohtauksen ja koulukaverini hukutti itsensä mieluummin kuin meni armeijaan. Vastaavasti itse pelastin murkkuikäisenä lapsen hukkumasta, jonka eräs nuorimies vei olkapäillään keskelle lampea ja jätti sinne veden varaan.

Aamu-uinnin jälkeen menin aamupalalle Munallisten Marttakerhoon Kahvila Hyrylään. Siellä sain kuulla itsestäni tarinoita puolen vuosisadan takaa, joista osa on kokonaan keksittyjä tai vähintään muuttuneita vuosikymmenten aikana. Kuulin kuinka veimme puretun huoltoaseman hirret tiettömän taipaleen taakse naapurin miehelle kesämökin aihioksi Itä-Suomeen Unimoc-maastoautolla ja perävaunulla. Siinä sinällään ei kummalista ollut, mutta tien tai ajoväylän raivaamisessa senkin edestä, sillä räjäyttelimme sytytyslangalla ja forsiitilla pikku maistissa isoja kiviä, puita ja kantoja. 

Sain kuulla, että jännitimme toisten kiven tai muun suojan takana sekunteja laskien, että millon räjähtää. Kun räjähdystä ei kuulunut, olin kuulemma aina valmis menemään katsomaan mikä räjähdyspanoksessa oli mennyt vikaan: "Minä menen tsekkaamaan koska olen porukan ainut poikamies." Kun aamuisin menimme Hotelli Herttuaan aamupalalle, tilaukseni oli Marlboroaski ja keskiolut. En tarvinnut juuri muuta elääkseni, sillä silloin olin langanlaiha, mutta kuolematon.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita mahtuu taipaleelle monia. Kerran oli piristeillä ja dopingilla itsensä voimamieheksi pumpannut ja bodannut linnan vintiö kaapannut panttivangikseen rakastamansa naisen, jonka antoi soittaa yhden ja vain yhden puhelun. Tämä nainen soitti minulle, kertoi itkien kuolemanhädässään tilanteen ja lopetti sen sanoihin: "Auta Jorma!"

Sinnehän minä menin. Voimamies istui sohvalle viereeni, koppasi ja puristi pääni kainaloonsa. Sen jälkeen hän kaivoi tyynyn alta pistoolin ja painoi piipun ohimolleni: "Losautanko tästä?" Sitten hän siirsin aseen omalle ohimolle kysyen: "Vai tästä?" Käsitin, että väärät sanat voivat saada aikaan väärän ratkaisun. Niinpä sanoin: "Se on tasan varmaa, että jos otat rakkaaltasi tai minulta nirrin pois, meidän ongelmat loppuvat siihen, mutta sinulla ne vasta alkavat. Mutta jos laitat piipun takaisin omalle ohimollesi ja painat liipaisinta, sinun ongelmasi loppuvat satavarmasti siihen. Tovin tuumattunaan, hän ojensi aseen minulle hymyssä suin helpottunut ilme kasvoillaan sanoen: "Sä oot Soini hyvä jätkä." Sitten juotiin porukalla panttivankirakkaan keittämät kahvit ja kaikki oli hyvin.

Vastaavia tarnoita olisi vaikka kuinka, mutta eiköhän elvistely tällä erää riitä. Sitä tosin silloin tällöin pohdin edelleen, että kuinkahan monesti on hengenlähtö ollut lähellä itse kullakin, mutta emme tiedä niistä mitään. Sillä vaikka kuinka uskoisi tai haluaisi uskoa kuolemanjälkeiseen elämään, on syytä uskoa myös elämänjälkeiseen kuolemaan.