Jyväskylän yliopiston kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaalissa sanotaan, että "Sosiaalisella medialla (social media) tarkoitetaan internetin uusia palveluita ja sovelluksia, joissa yhdistyy käyttäjien välinen kommunikaatio ja oma sisällöntuotanto. Sosiaaliselle medialle ei ole vakiintunutta määritelmää, vaikka itse käyttö on yleistynyt nopeasti muun muassa kansalaismediassa ja opetuksessa. Sosiaalisella viitataan yleensä ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja medialla informaatioon sekä kanaviin, joiden myötä sitä jaetaan ja välitetään. Sosiaalinen media eroaa perinteisestä joukkoviestinnästä muun muassa siinä, että käyttäjät eivät ole vain vastaanottajia, vaan voivat myös tehdä asioita: kommentoida, tutustua toisiin, merkitä suosikkeja, jakaa sisältöjä jne. Toiminta tuottaa lisää sosiaalisuutta, verkottumista ja yhteisöllisyyttä."
Edellä kerrotun mukaista sisältyy minunkin jokaiseen päivään merkittävä osa. Olen ollut somessa mukana käytännössä alusta saakka. Siitä olen hyvin hyvilläni. Se onkin ehkä tämän hetken arjen asioista tärkein, jonka avulla koen kuuluvani johonkin, eläväväni elämän sykkeessä mukana ja mitä kaikkea se itselleni merkinneekään. Joskus koen saatuani netissä jonkun palautteen myös olevani jollekin jotain. Some on lisäksi oiva lääke yksinäisyyteen.
Minulla on vain jokunen ihmissuhde, jotka koen sisältävän syvää ystävyyttä. Yksi niistä on iältään laillani aikuisen oikeasti aikuinen, entinen työtoverinikin Marjut Jokinen. Voi, kuinka mieleen palaa muutama rakas muisto ajasta jolloin olimme molemmat Sininauhasäätiön tärkeitä ja ainutlaatuisia tekijöitä. Miksi hän oli kerran itkien ottamassa lopputiliä, sitä en kerro ilman hänen lupaansa. Jos ja kun hän tämän lukee, ehkä hän kertoo siitä itse tai jostain muusta muistosta, johon minäkin liityn jollain tavalla. Please Marjut...
En myöskään kerro kuinka Sininauhasäätiön järjestämä, jokavuotinen henkilökunnan sekä perheenjäsenten yhteinen, viikon bonusmatka saattoi pelastaa tai ainakin lisätä ylipäätään työntekijän avioliitossa keskinäistä ymmärrystä.
Yhteistä näillä kahdella muistolla on, että ne kertovat jotain siitä, kun työantaja tarjoaa muutakin kuin palkkatyön. Ne ovat lisäksi loistavia esimerkkejä, ettei sosiaalinen media voi korvata kaikkea kanssakäymistä ja yhdessöoloa. Vaikka some Sininauhasäätiössä tärkeässa asemassa olikin koko henkilökunnalle avoimine, henkilökohtaisine työpäiväkirjoineen. Sen lisäksi, että ne lisäsivät merkittävästi yhteenkuuluvuutta monen yksinäisessä ja itsenäisessä työssä, ne "pakottivat" käymään uudelleen läpi päivän työtapahtumat ensin itsensä ja sitten työtovereiden kanssa. Välillä purettiin yhdessä sähköisesti paljon muutakin.
Otan hieman takaisin väittämääni, kun sanoin radionkin olevan osa sosiaalista mediaa. Vaikka se sitä ehkä jollain lailla voi hetkittäin ollakin. Mutta, että lähetyksen tekevät toimittajat ja sen vastaanottajat olisivat tasavertaisessa asemassa edes keskenään, siihen on pitkä matka. Voiko se näin koskaan ollakaan tai tarpeellista, vaikka sen tapaisesti jossain ohjelman hetkessä WhatsApp chatteineen ja puheluineen onkin.
Joskus mietin virran mukana, että YLE:n käyttämät verorahat voisi suunnata muualle ja voisimme lakkauttaa koko laitoksen. Ajattelin, että maailma on täynnä mainosrahoitteisia asemia ja markkinavoimat pitävät huolen ohjelmatarjonnasta. Nykyisin ajattelen päinvastoin, mutta samasta syystä. Luulen, että ensimmäisenä lähtisivät kartalta saamen-, venäjän-, selko- ja viittomakielen uutiset. Se ei minulle ole selvinnyt, miksi viittomakielin uutisissa ei taida olla tekstitystä. Mahdollisesti siksi, että joihinkin muihin, uutislähetyksiinkin saa tesktityksen. Ehkä sen saa viittomakielisiin uutisiinkin. Matkasta putoaisi joka tapauksessa paljon hyvää ohjelmatarjontaa vähäisen katsoja- tai kuulijamäärän vuoksi.
Aivan oma lukunsa kuvan ja äänen välittämisessä on YouTube. Internetin suosituinpaan suoratoistovideopalveluun ladattiin joka minuutti jo kymmenen vuotta sitten 100 tuntia videosisältöä. Vuorokaudessa uutta sisältöä ilmestyi silloin yli 16 vuoden edestä. En tiedä paljonko määrä on nykyisin, mutta päivittäin palvelussa katsotaan joka tapauksessa miljardeja videoita.
Aikani luulin YouTuben olevan etupäässä vain musiikkia, jota varmasti iso osa onkin. Mutta viime talvela Morakotin luona huomasin hänen katsovan etupäässä ruuanvalmistusvideoita, joten hän söi paljon silmillään 👀 😋. Ja sieltähän minäkin viikolla etsin kuinka käyttää haudutuspataa ja riisikeitintä.
Kerran innostuin laittamaan hakusanaksi nimeni ja huomasin yllättäen mainitulla suoratoistofoorumilla olevan nauhotuksia omista läksiäisistänikin sekä muista tekemisistäni vuosikymmenten varrelta. Ehkä joskus sukellan YouTube-maailmaan perusteellisemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti