Minkä ruuaksi teen, sen myös syön

Suomen kielessä on useitakin ilmaisuja ja sanoja, joita käytetään ainoastaan kieltävässä muodossa. Ei ole hääppöinen, eipä ole häävi, ei kovin kaksinen eikä kummoinenkaan. Kaiken järjen mukaan, jos jokin joka ei ole hääppöinen, olisi hiukan parempi, se saattaisi jopa olla hääppöinen, kaksinen, häävi tai kummoinen. Silti ei koskaan kuule sanottavan esimerkiksi, että "se elokuva oli kyllä tosi hääppöinen". Kielitoimiston sanakirja antaa synonyymiksi edellä luetelluille sanoille sanan "kehuttava", kuten ilmaisussa "eipä ollut kehuttava". Jos jokin ei ole kelpo, oiva tai kehuttava, ei se varmaan ole sitten hääppöinenkään.

Kaikki edellä mainittu kuvastaa oikein hyvin ruuanlaittotaitojani. Parhaiten olen onnistunut Jalostajan hernekeittopurkillisen lämmittämisessä kattilassa keittolevyllä ja myöhemmin myös lautasella mikroaaltouunissa. Pravuurini on ollut HK:n Sinisen makkaralenkin kypsyttäminen mikrossa nimenomaan kuori päällä, johon en ole tehnyt reiän reikää. Maku on aivan eri planeetalta kuin ilman kuoria kypsytetyssä. Kokeilkaa vaikka.

Kun jokunen vuosi sitten Päivis siirsi keittiönsä Jokilaaksosta Jokelaan, loppui kaikkien kompromissien ja kasvisruuan teko Merikonttikodissa. Vaikka iso osa yhteistä elämäämme sopuisaa olikin, tuli Duokodista enemmän Sinkkukoti ja keittiöstä osa valtakuntaani.

Vuosi, kaksi meni osin murheen alhossa ja mieli alamaissa. Ruuankin suhteen keskityin vain syömiseen. Jos siihenkään, kunhan täytin vatsani. Vaikka aika entinen ei koskaan  enää palaa, on elämässäni paljon uutta ja uusia alkuja. Alakulon pilvet ovat väistyneet, joista jäljelle jäivät usein kyyneleet silmissäni muistellessani mennettä ja elettyä. Haikeat, kipeätkin muistot ovat välillä taittaa alleen. Silti pidän yhtenä arvokkaimmista ominaisuuksistani kykyä itkeä. Vaikka joku on sanonut minullekin, että mies ei itke. Näinkin, mutta tosi mies osaa senkin taidon ja kykenee sen näyttämään.

Eilen oli epähuomiossa hankitun, sähkötoimisen haudutuspadan toinen oppitunti kolmetuntisen, epäonnistuneen perunoiden keittoyrityksen jälkeen. Vuorossa oli S-marketista hankkimani, reippaan kilon lihamöhkäleen maustaminen ja 8 tunnin haudutus low-lämmöllä. Minulle se oli tarkkaa hommaan kuin Jokilaakson hyttysten ja muurahaisten naiminen. Senttikin sivuun, niin "se" on silmässä 🤣.

Oli monenlaista maustejauhetta, nestettä ja sipulipetiä lihan alle sekä päälle. Paistomittarinkin tökkäsin aamulla kylkeen padan lasikannen alle, vaikken sen käytöstä netistä vahvistusta löytänytkään. Olin koko päivän innoissani ja olen sitä yhä. Oli nippa nappa, etten syönyt kaikkea kypsentämääni lihaa eilen, kun otin sen iltapäivällä padastani ja maistoin...

Maltoin mieleni, joten tänään on millä mällätä ja jatkaa puuhaa. Kun lähinnä Morakotin toivomuksesta sain viimein hankittua myös riisikeittimen, jatkan ruuanlaiton opettelua sen kanssa. Ajattelen, että koska sillä voi keittää riisiä, sillä voi höyryttämällä "keittää" perunoitakin teräsritilän päällä. Sinne joukkoon laitan vielä pakastevihanneksia pussillisen kypsymään. Ja koska tänäänkin iltapäivä koittaa, tiedän silloin miltä maistuu niiden kanssa eilen valmistamani lihan viipaleet. Sillä minkä ruuaksi teen, sen myös syön.