Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Vastaavasti fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”
Silloin Hän esitti vertauksen lammaspaimenesta: "Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää. Löydettyään lampaansa, hän nostaa sen hartioilleen. Kotiin tultuaan paimen kutsuu ystävänsä ja naapurinsa sanoen: Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa."
Eräänlainen alan pioneeri on entinen, ehkä nykyinenkin tuusulalainen Somo Aaltonen, joka siistii rantoja Filippiineillä. Tunnen miehen ja tunsin hänen vanhempansa, jotka pitivät nakkikioskia Hyrylässä. Myös he keräsivät roskia varsinkin viikonloppumyyntinsä jälkeen aamuyöstä snagarinsa tai snägärinsä ympäristöstä. Molemmat sanat ovat oikein, sillä slangia saa väännellä.
Puutavaraa tehtaille tuotiin kesäisin uittamalla lautoissa, joita hinattiin tukkiponttoon avulla hevosen kiertäessä vorokkia. Ponttoolla oli miesten asuinsuoja ja hevosen talli rinnakkain. Tukkilauttaan kuului tavallisesti 5000-8000 tukkia. Koskesta laskettiin parhaina päivinä jopa 50.000 puuta. Vilkkaimpana kautena kosken niskalle syntyi ruuhkaa laskuvuoroa odotellessa. Tukkilauttojen hajotessa myrskyssä tukkien keräily oli aikaa viepää puuhaa, semminkin kun rantoihin ajautuneet tukit tahtoivat nopeasti kadota asukkaiden toimesta. Tukkiyhtiöt nostivatkin lukuisia syytteitä tukkien laittomia kerääjiä vastaan. Kärhämiä syntyi myös laivayhtiöiden ja maanviljelijöiden kanssa.
Eilen kävin 9 minuuttia, 45 sekuntia vaille 2 tunnin puhelinkeskustelun ystäväni Risto Närhen kanssa. Puhuttiin henkeviä, hengellisiä ja paljon muuta. Risto kertoi laukaalaisesta taksimiehestä, jolta asiakkaana ollut hengen mies oli kysynyt uskonasioista. Tähän taksimies vastasi olevansa kuin nipusta karannut irtotukki, joka odottaa tukkilauttojen perässä kulkevaa rantojen keräilijää. Pikkualusta, joka noukkii osin uponneita, toisten tukkien ja kivien kolhimia, omille teilleen lähteneitä irtopuita.
Se kolahti, "osui ja upposi" kerrasta. Lahden poukamassa veden tuoma ja kolhittu, puoliksi uponnut tukki on kuin minä, joka olen elämässäni ollut useinkin jollain lailla virran vietävänä. En muiden sitomissa nipuissa, vaan omissa uomissa, joskus eksyksissäkin. Sisimmässäni silloin tällöin yksin kuin Rauli Badding Somerjoen Orpolapsi kiurun:
"Lamppu palaa ikkunassa
Pitkin pitkää yötä
Minä valvon hämärässä
Murheitteni myötä
Joskus kuulen pihalta
Niin oudon äänen viulun
On kuin laulais koditonna
Orpolapsi kiurun
Lamppu palaa ikkunassa
Sinä koskaan et vain palaa
Kodittoman linnun ääni
Sydäntäni halaa
Joskus kuulen pihalta
Niin oudon äänen viulun
On kuin laulais koditonna
Orpolapsi kiurun
On kuin laulais koditonna
Orpolapsi kiurun
Ja minä muistan uudelleen
Tuon ikivanhan sillan
Sun hyväilyistäs jokaisen
Myös muistan ensi illan
Mä joskus kuulen pihalta
Niin oudon äänen viulun
On kuin laulais koditonna
Orpolapsi kiurun."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti