Itse törmäsin aiheeseen ensi kerran aikoinaan Helsingin baarin ilmoitustaulun uutisessa: "Kala tarvitsi polkupyörän." Kala eli Gloria Steinem oli löytänyt mieleisensä polkupyörän ja avioitunut miehen kanssa 🤣.
En tiedä miksi aihe pulpahti mieleeni, kun pohdin toissapäivän blogini laukaalaista taksimiestä, joka sanoi kyydissään olleelle hengenmiehelle olevansa kuin tukkilauttaa seuraavan ja uppotukkeja etsivän pikkualuksen ajopuu. Samantapaisiin laivoihin minäkin törmään yhä silloin tällöin, vaikkakin harvemmin, sillä olen menettänyt uskoni, en taivaaseen vaan helvettiin. Ja sen myötä taivaallisten alusten luotsaajat minuun.
Eräänkin kerran olen silti keskustellut tai haastanut keskusteluun. Mutta en pääse Luojani edellä kulkevien kanssa enää samalle tukkilautalle. En ehdi montaa lausetta sanoa, kun he kertovat kirjan sanovan näin ja näin. Sen sijaan haluaisin tietää mitä he itse sanovat ilman kirjoista ottamia lainauksia.
Suuri osa lapsuuteni ja myöhempienkin aikojen ystävistäni on kirkkomullissa, joita ajattelen haudoilla käydessäni. Tiedän heidän olleen kaltaisiani monilla tavoin. Näin oli äitini, isäni ja siskonikin laita. En tiedä, mutta toivon ja haluan uskoa jälleennäkemiseen.
Mutta, jos näin on ja näemme, niin missä näemme? Sillä nämä kaiken tietävät eivät lupaa minulle ikuista sijaa sen portin takaa, jota kalastaja Simon Pietari vahtii. Siitä seuraa kysymys, johon en ole löytänyt enkä saanut vastausta. Koska kuolleet kaverini olivat uskoineen kaltaisiani, eivät hekään siis voi olla Pietarin portin takana. Kun kysyn missä he sitten ovat, on solmussa kieli sekä sanat ja olemus kuin paratiisin käärmeellä. Joka tapauksessa haluan sinne missä ovat ystäväni ja vanhempani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti