En lue kovinkaan paljon kirjoja, mutta luen niitä käytännössä lähes joka päivä, usein yölläkin jonkun sivun. Pitkän etsinnän jälkeen löysin taas kerran kirjailijan, jonka teksti ja ajatukset sopivat sieluni tämän hetken maisemaan. Vuosikymmenten aikana lukumieltymykseni ovatkin muuttuneet moneen kertaan. Voisi kai sanoa, että aikansa kutakin.
Jännityskirjailijoista viimeinen mieleinen oli Stieg Larsson enkä nyt jo kuolleen miehen jälkeen ole löytänyt ainuttakaan lähellekään samaa tasoa. Samoin on käynyt elämänkertojen tapaisten kanssa. Pidin Obamoiden ensimmäisistä kirjoista, mutten enää Michellen "Valo meissä kaikissa". Kesken jäivät prinssi Harryn Varamies ja Jari Tervon Vesa Matti Loiri. Tervon pariskunnan kirjasta Ukko tykkäsin Katin ja koiran ansiosta. Koneen Ruhtinas on John Simonin kirja Pekka Herlinin elämästä, josta myös pidin.
Sitten oli pitkä taival eikä mikään teksti sytyttänyt eikä maistunut. Kirjattomasta suosta tai aavikolta minut toviksi poimi peräseinäjokelainen Markku Mantila mainioilla lukemisilla "On toinenkin polku taivaaseen" ja "Joku voisi kutsua sitä kohtaloksi." Niiden jälkeen olin jälleen kauan vailla mieleistä luettavaa.
Toissapäivänä tai oikeastaan iltana puhua pulputin ystävälleni Ritva Toiviolle yksinäisyydestä, Luojani ja itseni etsimisestä, harhapoluistakin. Hän ohjasi minut Joel Haahtelen kirjamaailmaan. Kiitos siitä sinulle Ritva.
Vankan uskonnollisen vakaumuksen omaava Haahtela tutustui ortodoksisuuteen aluksi vaimonsa mukana ja mieltyi kokemaansa. Elämys syveni, kun häntä pyydettiin jumalanpalvelustekstien lukijaksi. Hänet vihittiin ensin lukijaksi ja 2021 diakoniksi, joka on varsinaisen ortodoksisen pappeuden ensimmäinen porras. Haahtela käsittelee tuotannossaan kristinuskoa ja sen selittämättömiä asioita, mutta romaaneita voi lukea niin hengellisin kuin humanistisin silmin.
Haahtelan teoksille on tyypillistä keveys ja unenomainen tunnelma; tyyliltään niitä on luonnehdittu impressionistisiksi. Haahtela itse kertoo uskovansa ”selittämättömään, siihen että asioiden takana on jotain monimutkaista ja kaunista, toisin sanoen mystistä".
Niinpä eilen ostin Elisan nettikirjakaupasta alle viidellä eurolla Joel Haahtelan Hengittämisen taito: "Ja pian hiljaisuus alkaa kietoutua minunkin ympärilleni, tunnen sen ruumiissani. Seison Jumalanäidin edessä ja sanon Elenille, että minusta tuntuu kuin astuisin täällä toiseen aikaan ja salaiseen paikkaan. Eleni sanoo, että minä olenkin astunut, sillä ikoniin sisältyvä aika ei ole meidän tuntemaamme aikaa, vaan kahdeksannen päivän aikaa. Se on tavallisen ajan ulkopuolella olevaa aikaa, tai oikeastaan se on ajan loppu, eskhaton. Ja kun me katselemme Jumalanäitiä, mekin astumme tuohon ikoniseen aikaan, ja samalla myös toiseen paikkaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti