Jorma Soinin juhlaviikko jatkuu...

Tänään syntymäpäiväksi sattuu helatorstai, jota kristityt viettävät Vapahtajamme taivaaseenastumispäivänä. Pääsiäisen ajankohta liikkuu, joten helatorstainkin päivämäärä vaihtelee. Useimmiten se on toukokuussa, vain harvoin kesäkuun alussa. Koska pitkäperjantai on perjantai, on pääsiäinen sunnuntai ja neljäskymmenes päivä siitä on aina torstai.

Siispä paljon onnea ja pitkää ikää pojalleni Markolle, Seija Soinille sekä kaikille muillekin tänään syntymäpäiväänsä viettäville. Päivän kunniaksi sytytin ensi kerran tänä vuonna öljylampun Jokilaakson juhlapaikalle. Siellä ei liehu myöskään lippu, vaan Sininauhaliiton pöytästandaari, sillä varsinkin sen työrukkanen, Sininauhasäätiö liittyy oleellisella tavalla useammankin Soinin ja puolisoiden sekä monen muun läheiseni tai ystävieni historiaan. Kastettukin heitä on Sininauhojen entisessä, yhteisessä sakraalitilaksi vihityssä "kirkkosalissa" Hämeentiellä. 

Sininauha koulutti ja tarjosi työpaikan sekä kodin useaelle vastuunkantajalle. Kuka hankki isännöitsijän pätevyyden, kuka perehtyi taloushallinnon saloihin ja kuka johtamiseen erityisammattitutkinnon avulla. Jostakin tuli lähihoitaja, toisesta sairaanhoitaja tai sosionomi jne. Myös ensimmäinen vaimoni Liisa hankki leivän lisää Sininauhaliiton työtehtävissä.

Omaan elämääni Sininauhakonserni on vaikuttanut aivan oleellisella tavalla kodin lisäksi monien työ- ja luottamustehtävien kautta. Tänään liehuvan pöytäviirinkin sain Sininauhaliitolta täyttäessäni 50 vuotta. Mutta aika rientää, jonka kulkua tulee muisteltua monesti tärkeinä syntymäpäivinä.

Meitä on vain kourallinen jäljellä, jotka osaisimme kertoa jotain sellaista kansainväliseen Sininauhaliikkeeseen kuuluvasta, Suomessa toimivista Sinunauhoista, jota ei ole historian eikä muihinkaan julkaisuihin kirjoitettu. Tätä väkeä kokosinkin muistelemaan mennyttä jokunen vuosi sitten. Äänitysstudiokin oli tarkoitukseen varattu, mutta koronavirustauti (COVID-19) sotki kuviot. 

Asiaan olin palaamassa taudin helpottaessa otettaan, kun pakan sekoitti elämän rajallisuus. Yllättävä suru-uutinen tavoitti. Keskeinen tekijä, kaimani Jorma Niemelä siirtyi taivaallisiin Sininauhoihin.

Vieläkin olisi palasia muistojen tallentamiseen, mutta saattaa olla, että nykyistä väkeä historia kiinnostaa liian vähän. Ehkä suurta, yhteistä Sininauhaperhettä ei enää ole ja Blue Ribbon ja Cross ovat liikaa vain työpaikkoja työpaikkojen joukossa.

Juhlapäivässäni tänään on ripaus haikeutta ja suruakin, sillä olen kadottanut elävän yhteyden johinkin itselleni tärkeisiin ihmisiin. Silti muistoissani he kaikki elävät ja tulevat päiviini silloin, kun tahdon ja joskus muulloinkin. Ehkä jotkut asiat olisivat toisin, jos osaisin ja haluasin olla kuten muut tahtovat. Mutta siihen minusta ei ole. Silloin en enää olisi minä, vaan jotain mitä moni muukin.

Joskus kaipaan yhteyttä ja ajattelen, että olisiko hyvä, jos kuitenkin yrittäisin olla jotain muuta. Mutta pian palaan sellaiseksi kuin olen, ajatellen muuttumisen olevan huono kauppa. Olisin kuin lapsuuteni pahvinen, narusta vedettävä seinän sätkynukke, jota muut vetelevät itse muuttumatta milloin ja miten tahtovat. Enkä kuitenkaan olisi koskaan mieleinen. Olisin vain hetken huvittava.

Jos voisimme nähdä itsemme toisten silmin, näyttäisimme kaikki erilaisilta. Ehkä olisikin hyväksi yrittää itsensä ja muiden muuttamisen sijaan keskittyä enemmän hyväksymään muissakin sellaista, jonka voi tehdä itsestään luopumatta.

Koska tänään on maallisen juhlapäiväni lisäksi myös Kristuksen taivaaseen lähdön aika, on hyväksi ajatella myös sitä. Minne siis menit, minkänäköinen olet ja miksi niin usein lymyät minulta piilossa? Ehkä et mennytkään minnekään, vaan taivas on joka paikassa, alati myös keskuudessamme oleva toinen todellisuus ja Sinäkin sekä kaikki muutkin ovat siellä. Itselleni olet vaan liiankin usein niin kovin utuisena, välillä etäisenäkin.