Jokilaakson vedenhaut, lumityöt ja nurmikonleikkuut

Aikoinaan vaihdoin synnyinkotini Korpintiellä Jokilaaksoon Soiniityntiellä ja ihmettelin miksi minulle ei enää sen jälkeen tullut totuttuun tapaan veroilmoitusta täytettäväksi. Verottaja oli tehnyt minusta maanviljelijän ja pientilallisen, joten olin liikkeellä väärään aikaan 🤣.

Vaikken Pienen Vihreän Huoneen lisäksi missään muualla mitään viljelekään, on 8 hehtaarin alueella riittänyt tekemistä. Ilman konevoima-apua eläisin työleirillä. Selviäisin kyllä kaikesta, mutta joutuisin luopumaan leppoistamisesta.

Jos olen talven Suomessa ja lämmitän Duokodin puilla, on rankapuuta ja muutakin isossa kasassa pressujen alla enemmän kuin ehdin tässä elämässä polttamaan. Saadakseni ne takkaan sopiviksi on apuna sähkökäyttöinen halkaisukone sekä parikin moottorisahaa.

Ensin minulla oli työnnettävä ruohonleikkuri ja sitten itsevetävä. Josta hajosi vetolaite, joten taas työntelin aikani. Kunnes hankin markkinoiden halvimman päällä istuttavan koneen. Sen jälkeen leikkuu onkin ollut oikein mukavaa. Ehkä laitteen halpuudesta ja lopulta ikääntymisestä johtuen joka kerta piti jännittää lähteekö McCulloch käyntiin. Sekin vaikutti asiaan, etten laitetta juuri huollattanut.

Toivon, että pärjäisin pientilallamme kohtuullisen huonokuntoisenakin hyväkuntoisten apuvälineiden avulla, joten kolmisen vuotta sitten ostin kuvan Husqvarnan.  Sen jälkeen olen lähes odottanut leikattavaa, vaikkei se ilmaista lystiä olekaan. Jos lasken koneen hankinnalle kymmenen vuoden kuoletusajan, polttoaineet sekä vuosittaisen talvisäilyksen huoltoineen ja kuljetuksineen, tulee viikottaiselle nurmikonleikkuulle hintaa helposti 40 euroa.

En muista monesko traktoriksi rekisteröity mönkijä on menossa talvisille lumitöille ja 1000 litran talousveden hakureissuille. Vielä vähemmän olen laskenut paljonko tulee vesilitralle tai lumitöille hintaa. Eikä se oikein tekisi asialle oikeuttakaan, sillä mönkijä on minulle mukava ajanviete huviajeluineen, uima- ja kauppareissuineen tai roskien viemisineen milloin minnekin keräyspisteeseen. Olenpa sen ja peräkärryn kanssa keräillyt välillä romujakin lähistöllä olevan Metsäntutkimuslaitoksen satojen hehtaarien alueelta ja muualtakin.

Jotkut näkevät valtavasti vaivaa viedäkseen keittiökaapistonsa raadon tai sohvakaluston lähes tiettömien taivalten taakse. Autonrenkaista ja -akuista puhumattakaan. Jos minulla olisi valtaa, laittaisin määrätyille jätteille yhteiskunnan maksaman palautuskorvauksen tyhjien pullojen tapaan. Tätä ensi kerran ehdottaessani en edes arvannut kuinka oikeassa olinkaan, sillä nykyisin tuodaan Italiasta saakka Suomeen sekajätettä poltettavaksi. 

Tänä kesänä toivon saavani Jokilaakson kaikilta osin valmiiksi, sillä on tilapäisen kotini rakennusluvan uusimisen aika tavalla tai toisella. "Arvottoman" suojättömaan ja savikuopan jalostaminen luonnonsuojelualueeksi on ollut kahdenkymmenen vuoden projekti. Sijainnistakin johtuen alue ei pysy siistinä eikä tarkoituksenmukaisessa käytössä ellei joku asu sen keskellä tai vietä paikalla muuten paljon aikaa.