Jokilaakson eläinten kohtaamisia

Toissapäivänä lupasin kirjoittavaa eilen Jokilaakson eläimistä ja niiden kohtaamisista. Mutta väliin tuli osana Jorma Soinin juhlaviikkoa äitienpäivä, johon juutuin tekoineni ja kirjaimineni. Sain siitä jonkun kauniin palautteenkin, jotka saavat aikaan, että luen kirjoittamani ainakin vielä kerran uudelleen. Se vastaavasti saa aikaan, että taas korjaan blogitekstejäni. Niin tälläkin kertaa.

Toissa-aamuna käydessäni metsä-wc:ssä, kuulin totuttuun tapaan joutsenten aamukeskustelut viereiseltä lammelta. Mukana oli tällä kertaa uusi, hätääntynyt koko ajan toistuva joutsenkielen sana ja lähdin kävelemään ripeästi sitä kohti. Mutta sitten tuli hiljaisuus, joten käännyin takaisin kahvin ääreen.

Pari tuntia myöhemmin tallustin samaa polkua Jokilammille aamu-uinnille ja kuinka ollakaan. Juuri sieltä mistä joutsenen hätähuudon kuulin, oli kaksi vierekkäistä paikkaa täynnä sulkia sekä höyheniä. Tuli surun päivä, sillä olin varma, että muniaan hautovasta joutsenäidistä oli tullut leski ja yksinhuoltajaäiti, jos saa ilman puolisoa lapsensa tehtyä.

Monesti päivän mittaan kävelin kiikarin kanssa katsomaan pesivää rouvaa, mutta isäntää ei näkynyt. Elättelin silti pientä toivoa sydämessäni, sillä sulkien ja höyhenten joukossa ei ollut mitään muuta linnusta, jos ruuaksi tarkoitettu selvisi nujakasta elossa. Sitäkin ajattelin, että saalis olisi joku muu, iso siivekäs, vaikken keksinytkään mikä se voisi olla. Mutta kun ilta saapui, palasi joutsenpuoliso, missä sitten olikaan ollut. Se ei selvinnyt mikä tragedia sulkien ympärillä oli tapahtunut, sillä Jokilaakson pihapiirissä tai lähistöllä elää muun muassa supeja, kettuja ja ilveksiä.

Merikonttikodin ikkunan takana olikin kerran ilves poikasensa kanssa ja pieni Niilo-koiramme lasin toisella puolella. Se oli uhosta päätellen sitä mieltä, että jos pääsisin nyt ulos, palauttaisin pihavaltakuntani herruuden. Ei päässyt, joten Niilo elää edelleen.

Sama ilves tai muu heimonsa edustaja käveli kerran rantapolulla vastaan. Hetken jo luulin, että minun on väistettävä. Parahdinkin pontevasti, että "minä en väistä!!" Se katseli kuin mitäkin alempiarvoista mitättömyyttä ja loikkasi ylväästi metsään. Hetkessä ymmärsin millainen petoeläin ilves on.

Kylässä kävi toinenkin kissa, kotikissa Wilma, josta kirjoitinkin. Grillailimme kaikessa rauhassa, kun sen ihmispalvelija Ritva parahti kodan ulkopuolella kuin kuoleman hädässä. Sinne syöksyin tuulispäänä, että "mitä mitä...?" Kyykäärme paistatteli päiväänsä kodan seinustalla auringossa. Se on nyt Suomessakin rauhoitettu, Euroopan yleisin myrkkykäärme ja koko maailman pohjoisin käärmelaji. Otin makkaratikun ja pyöräytin sen ympärille auringonpalvojan ja nakkasin lammen suuntaan.

Jos Wilma olisi kyyn havainnut, olisi mukavasta, yhteisestä iltapäivästä saattanut tulla murheen päivä, sillä keväisin kyyn myrkky on tormakkaa ainetta ja varsinkin pienen eläimen hengelle hupaa. Itse en ole käärmeitä tappanut Suomessa enkä muualla pitkiin aikoihin, jos ennen sitäkään. Niilo-koiralle ja ihmiselle kyy onkin hyötyeläin, sillä yksi riesa ovat punkit, joita kyy syö noin 200 kesässä, koska pienet kyynruokaeläimet ovat punkkien alkukoteja.