Elämän korjausliikkeet

- Niin kauan kun luen ja kirjoitan, en ole koskaan yksin, vaikkei ketään olisi läsnä, sanoi netissä jokunen päivä sitten 93-vuotias nainen. Se on hyvin sanottu ja hienosti oivallettu, joka ei kolahda ehkä niille, jotka eivät paljon kirjoittele, lue huvikseen tai eivät kärsi yksinäisyydestä.

Yksinolon matkassa on itselläni välillä liian kanssa minäaikaa. Silti en siivoa suutani toisten vuoksi tai hiljenny miellyttääkseni muita, vaikken tarpeettomasti tahdo ketään loukatakaan. Kuitenkin joskus, vuosienkin jälkeen jonkun mutkan kautta saan tietää jonkun loukkaantuneen, vaikkei minulla olisi mitään tekemistä asian kanssa. Siihen on riittänyt, että joku on sanonut selkäni takani jonkun sanoneen sitä taikka tätä 🤣🤣.

Muistan kun perheeseeni tuli ensimmäinen tietokone. Olisikohan ollut Amstrad, jolla poikani kirjoitti parvisänkynsä alla ensimmäisen virkkeen: "Marko on tavallinen poika". Silloin ajattelin, että nyt on koteihinkin tulossa jotain, joka tulevaisuudessa ottaa aikaa muun muassa television katselulta. Siihen kehitykseen halusin ja olen pysynyt matkassa aivan kelvollisesti.

Tietokoneen tai oikeastaan nykyisin kämmenenkokoisen älylaitteen ansiosta kirjoitan ja luenkin enemmän. En kylläkään kovinkaan paljoa, mutta luen usein muun muassa sähköisiä kirjoja ja Hesarin kuukausiliitettä, paperisena vain Aku Ankkaa. Äänikirjojakin olen kokeillut useamman kerran, mutta poikkeuksetta nukahdan kuunnellessani. Joten joka ilta on aika työ etsiä missä kohtaa olen siirtynyt viime kerralla unten maille.

Samalla laitteella on yksinäisyyttä poistamassa sosiaalinen media, joka on television ja radion yhdensuuntaisen kuulemisen ja näkemisen sijaan kahdensuuntaista kommunikaatiota. Lisäksi Google kääntäjineen on korvannut olematonta kielitaitoni. Itselläni onkin pitkin mailmaa nettiystäviä ja -kavereita, joiden kanssa kirjoittelemme puuta heinää, etupäässä englanniksi.

Elämäni täyttyy pienistä asioista, jotka ovat yksin asuessa saaneet paljon tilaa. Elän elämäni leppoistamisjaksoa, jolloin on lupa olla työtön sekä hyödytön. Silloin on aikaa seurata vaikka pihan yli matelevan vaskitsan matkaa minne se milloinkin on menossa. Matkan määränpäätä en ole koskaan onnistunut selvittämään, sillä ennemmin tai myöhemmin se katoaa Jokilaakson aluskasvillisuuden sekaan.

Vaskitsa on raajaton liskolaji, josta on käytetty myös kansanomaisia nimiä vaskikäärme ja kuparikäärme. Suomenkielisen nimensä se on saanut vaskenhohtoisesta väristään. Vaskitsa on Suomessa rauhoitettu ja uhanalaisluokitukseltaan elinvoimainen laji. 

Vaskikäärmeellä on merkittävä osa kristinuskossakin: "Silloin Herra sanoi Moosekselle: ”Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon.” Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon."

Yksi merkityksellisimpiä tai ainakin säännöllinen tekemiseni on päivänkirjanomaisten blogien kirjoittaminen. Yhdessä vaiheessa luulinkin itsestäni suuria ja ajattelin, että kirjoittamallani olisi kuoltuani merkitystä jollekin, ehkä läheiselleni. Tällä hetkellä en niin ajattele. Kunhan kirjoittelen ja olen hyvilläni jokaisesta palautteesta. Ehkä pääsen otsikon Elämän korjausliikkeisiin huomenna.