Elämän korjausliikkeet, uusi yritys

Jo eilen minun piti kirjoittaa elämäni korjausliikkeistä. Mutta kuinka ollakaan, hairahduin harhapoluille. Kuten monesti aiemminkin, joten nyt uutena aamuna uudella yrityksellä.

Paljon elämääni vaikuttanut oli koulunkäynti tai paremminkin käymättömyys. Olin aivan liian villi ja rauhaton istumaan pulpetissa tunnista ja vuodesta toiseen. Kaiken lisäksi vanhempani huijasivat lupaamalla, että jos pääsen Tuusulan yhteiskouluun, saan syödä Perä-Hyrylän kioskilla niin monta jäätelötötteröä kuin yhdellä istumalla kykenen. Olisin halunnut ammattikouluun. Luulen kyllä, ettei kunnian kukko olisi sielläkään laulanut. Monesti nimittäin odotin kotiportillani kaveriani koulupäivän päätyttyä Järvenpään ammattikoulusta sekä hänen tinnerin imppaustrasseleitaan. Nykyäänhän tällä sektorilla in ovat ponnekaasut spraypulloissa.

Vuosien varrella tein koulunkäynnin suhteen montakin korjausliikettä iltakauppakoulusta lähtien. Kaikissa epäonnistuin ja kaikki jätin kesken. Loppuun kävin vain rippi- ja autokoulun useammankin kerran, sillä kärysin rattijuoppoudestakin pari kertaa. Kerran ajokortin kanssa ja kerran sen menetettyäni.

Alkoholin suhteen tein yli 40 vuotta sitten korjausliikkeen ja lopetin juomisen tyystin. Kohtuukäyttö ei olekaan ollut juttuni juuri missään, vaan kaikki tai ei mitään. Känni kännin perään, kunnes elämässä ei enää muuta sisältöä ollutkaan. Ilman korjausliikettä en olisi tätä kirjoittamassa, vaan jossain siellä missä ovat lähes kaikki nuoruuteni ryyppykaverit.

Ehkä yhtä tärkeä korjausliike oli tupakoinnin lopettaminen, sillä alle 15 vuotiaasta lähtien sauhuttelin säännöllisesti. Loppuvuosina kaksi askia päivässä. Siitäkin on yli 40 vuotta. Molemmissa päätöksissä motivaattorina oli sama diagnoosi ja analyysi omasta elämästä. Käsitin, että vain jos haluan ennen aikojaan hautaan, olen oikealla tiellä, jossa hyvä vauhdittaja on joka päivä känni ja kessu. Käsitin senkin, että jos poltan viiden markan setelin aamuisin, sekin on tupakointia järkevämpää. 

Pesäero alkoholista laittoi minut tekemään kolmannenkin korjausliikkeen. Lopetin rötöstelyn ja muunkin elämän, joka ei kestänyt päivänvaloa. 

Viinan suhteen tekemälläni korjausliikkeellä oli koko työ- ja loppuelämäni mittainen merkitys, sillä kolmekymppisenä olin kouluja käymätön ja ilman työtä. Aika oli mennyt rattoisasti väärien valintojen parissa. Ainut mistä tiesin ammatiksi asti oli alkoholi, joten minusta tuli päihdetyöntekijä, joka kantoi presidentti Halosen myöntämän sosiaalineuvoksen arvoon saakka. Sillä tiellä minusta tuli myöhemmin myös alkoholittoman elämän tietäjä. Vuosien myötä se kypsyi mielen, sielun ja ruumiin raittiudeksi, joka on paljon muutakin kuin viinaton vaellus.

Nykyisin tiedän myös ihmisten sielunelämää enemmän kulkijakoirista, koirista vailla ihmiskotia. Rakkaus eläimiin on yksi suurista rakkauksistani, jossa siinäkin olen tehnyt korjausliikkeen metsästyksestä ja ilmakiväärillä lintujen tappamisesta. 

Oikeastaan murkkuikäisestä lähtien minulla on ollut aina tyttö- tai naisystävä, joiden kanssa tarkoitimme elon elämänmittaiseksi, yhteiseksi vaellukseksi. Parisuhteisiin on mahtunut monta korjausliikettä. Ne ovat olleet täynnä rakkautta, mutta eivät ole koskaan kantaneet ehtooseen käsi kädessä. Tyhjään käteen on jäänyt vain syviä tunteita, paljon rakkautta, lopulta pettymyksiä, muistoja sekä yksinäisyyttä. 

Olenkin kokeillut elämää myös yksin ja todennut, että se ei ole minulle hyväksi. Parisuhteet ovat olleet ehdottomasti elämäni tärkein sisältö, vaikka jokainen korjausliike on vienyt sydämeni sisältä palasen juurineen mennessään. Ehkä näin kuuluu ollakin ainutlaatuisessa rakkaudessa. Toinen ihminen ei voi koskaan korvata toista, vaikka olisi yhtä paljon, enemmän tai vähemmän.