Eilen oli erityisen mukava päivä

Kun yli puolivuosisataa aiemmin kuljin Hyrylän raitilla, vastaan tuli tai muuten törmäsin useammin tuttuihin kuin tuntemattomiin. Vaan toisin on nykyisin, sillä kylällä on väkeä paljon enemmän ja ruokakauppojen kokokin moninkertainen. Monesti en näe tutun tuttua, vaikka etsisinkin. Ystävät ovat vielä harvemmassa. Moni on muuttanut muualle. Kuka tuonpuoleiseen, kuka toiselle paikkakunnalle, kuka kadonnut elämästäni ja näköpiiristäni muuten vaan tai vetänyt niin sanotusti henkselit päälle.

Vaikken sitä ymmärrä saati hyväksy, niin se kuitenkin on ja se on maailmani, jossa elän. Etäisyyden ottamisen käsitän, mutten vuosien ja vuosikymmenten vihanpitoa, jota tosin isänikin piti ainakin yhden veljensä kanssa. Yhtään kerskumatta itse tulen juttuun kaikkien kanssa, mutta kaikki eivät tule juttuun kanssani. Vaikka enoni oli aina tervetullut meille, sitä en ollut aina heille. Ehken ole toivottu vieras pariin muuhunkaan sukulaistaloon. 

Hannu Peuran kotiin olen aina ollut tervetullut ja hän onkin yksi parhaista ystävistäni. Hänen kanssaan on kierretty moottorikelkoilla autiotuvissa yöpyen Lappia ristiin rastiin sekä käyty Altajoella ja pulahtamassa Jäämeressä. Ainakin mielikuvituksissa 🥶. On rakennettu savusaunaa ja on parannettu maailmaa. On uitu yöllä salaa pienen perhoskoira Janen kanssa ihmisten uima-altaassa ja ruokittu krokotiileja Floridan rämesoilla.

Hänen perheeseensä kuuluu myös mukava Ritva-vaimo, joka Hannun lisäksi saattaa pitää minua enemmän kissoista ja lehmistä. Heidän edesmennyt Killi-kissa on haudattu Jokilaakson Rabbit Islandille. Eilen tapasin toisen tai kolmannen kerran Wilma-kissan, joka viime tapaamisella ei seurastani välittänyt. Vaan lymysi ihmispalvelijoidensa vuoteen alla, vaikka toin tuliaisena S-Marketin kalleimman kissanruokapurkin.

Mutta eilen oli toinen ääni kissankellossa, jota hänellä ei ole, vaikka ihmettelikin vapaana Jokilaakson luontoa. Kun menimme Lidlistä hakemaan pari grilliritilällistä possua, osan matkaa se viihtyi olkapäälläni ajo-ohjeita Hannulle antaen. Taisipa kommentin tai pari saada turvallisesti ikkunalasin takana jalkakäytävällä kulkenut koirakin.

Mutta on kyseessä eläin tai ihminen, on Jokilaaksossa Suomen villi luonto läsnä, jota voi maistella monin tavoin. Vaikka se ihmisen silmin katsottuna on melkein aina mukavaa ja harmonista eloa, ei se sitä aina ole, sillä jokaisen on syötävä elääkseen. Herra Hyttynen syö kasviksia ja rouva Hyttynen juo vertani saadakseen ravintoa tuleville hyttyslapsilleen. Niitä ja muita hyönteisiä vastaavasti popsivat kirjosiepot, tiaiset, pääskyset ja monet muut lihansyöjälinnut, jotka osaltaan kelpaavat ruuaksi muille eläimille. Ehkä kirjoitan tästä jotain huomenna.