Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 25. huhtikuuta 2023

Päivi Räsäsen harjoittama henkinen parisuhdeväkivalta

Riihimäen evankelis-luterilainen seurakunta päätti maaliskuussa, että jatkossa seurakunnan tilat ovat “yhdenvertaisesti kaikkien seurakuntalaisten käytettävissä”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että myös samaa sukupuolta oleva pari voi juhlistaa avioliittoaan kirkossa.

Iltalehden haastattelema kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) aikoo yhdessä puolisonsa, pastori Niilo Räsäsen kanssa vaatia hallinto-oikeutta kumoamaan päätöksen. Valituksessa ovat mukana myös konservatiivisen herätysliikkeen Kansanlähetyksen lähetysjohtaja pastori Daniel Nummela sekä liikkeen Uusitie -lehden toimittaja Virpi Kurvinen. Räsäset ja Nummela ovat Riihimäen kirkkovaltuuston jäseniä. 

Valittajien mukaan kirkkoneuvoston päätös on lainvastainen. – Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan tiloja saa käyttää vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin. Samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen tai heidän avioliittonsa siunaaminen ei ole pyhä toimitus, sanoo Räsänen. 

Kirahveilla 94 prosenttia akteista tapahtuu koiraiden välillä, kertoo evoluutiobiologian ja -psykologian dosentti Markus J. Rantala Turun yliopistosta. Rantalan mukaan 1 500 lajilta on raportoitu homoseksuaalista käyttäytymistä. Lajien tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan, sillä suurta osaa eliölajeja ei tässä mielessä ole tutkittu. Kaikilta lajeilta, jotka lisääntyvät seksuaalisesti, tavataan homoseksuaalista käyttäytymistä. – Ihminen on ainoa laji, joka on homofobinen, Rantala sanoo.

Homofobia tarkoittaa homoseksuaalisuutta tai homoseksuaalisia henkilöitä kohtaan tunnettua pelkoa, vastenmielisyyttä tai heihin kohdistuvaa syrjintää. Suurin osa seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvista ihmisistä on kohdannut homofobiaa elämänsä aikana jossain muodossa.

Joskus olen yrittänyt itseään rakastavana kristittynä pitävältä kysyä, että onko Niilo-koira homo tai mistä se on "syntiset" tapansa perinyt? Kauimpana omasta maailmastani ovat vastaukset, joiden mukaan eläinten homomaiset taipumukset johtuvat ihmisen syntiinlankeemuksesta. 

Päivi Räsänen yrittää kätkeä homofobiansa uskontonsa ja kansanedustajan kaavun sisään. Hän pitänee maallisen musiikin taitajan kirkossa esittämiä lauluja pyhänä toimituksena, vaikka poptähtien joulukiertueetkin ovat yleensä ohjelmatoimistojen järjestämiä, ja seurakunnat toimivat vain konserttitilan eli kirkon vuokraajana.

Räsänen esiintyy kirkon portinvartijana samaan tapaan kuin Pietari taivaan portilla. Räsänen harrastaa henkistä parisuhdeväkivaltaa, josta en tunnista omaa Luojaani. Linjauksellaan hän käytännössä haluaa sulkea taivaankin portit homoilta ja toivottaa heidät helvettiin.

Mutta ymmärrän häntä, sillä hän ei ole ensimmäinen eikä taatusti viimeinen, joka jää oman totuutensa vangiksi. Josta Räsänen tietää tasan yhtä paljon kuin minäkin omastani. Omien tulkintojemme lisäksi vain sen mitä ihmiset ovat vuosisatojen aikana kirjoittaneet ja sanoneet. Joillekin tämä riittää valtakirjaksi ottaa meitä suurempien tehtäviä, kuvittelemme tai käsitämme heidät sitten millaisiksi tahansa.

Ei kommentteja: