Elämä on....

Elämässä kannattaa panostaa oman elämän omistamiseen enemmän kuin maallisen mammonan keräämiseen. Ehkä olisi hyväksi keskittyä elämän omistamisen lisäksi myös sen elämiseen, sillä kaikille se ei ole luontaista. Silloin tällöin saakin lukea tai kuulla piikikkään kommentin: "Hanki oma elämä".

Omasta kupista syöminen ei ole aina helppoa, sillä toisten tekemisten hämmentäminen ja peräti elämien eläminen tuntuu välillä helpommalta kuin oman tunkion tonkiminen. Joskus joku tulee myös niin sanotusti liian iholle, vaikka kyseessä ei olisi kummankaan oma asia.

Itsekin siihen syyllistyn, vaikka yritän sitä tietoisesti välttää. En esimerkiksi lainkaan tiedä miksi poikani ja veljeni eivät halua pitää yhteyttä. Toki se on heidän oikeutensa ja heillä on siihen syynsä, näin ajattelen.

Viime aikoina on lähes ainoa pitkäkestoinen närästyksen aiheeni ollut muiden puuttuminen toisten rakkauksiin. En tarkoita tällä irtosuhteita enkä syrjähyppyjä, vaan samaa sukupuolta olevien rakkautta ja kiintymystä toisiinsa.

Vaikka demokratiaan kuuluukin olla eri mieltä milloin mistäkin, saan vatsanpuruja, kun joku valittaa päätöksestä, jonka mukaan seurakuntalaisilla on tasavertainen oikeus käyttää kirkkoa. Jos avioidun naisen kanssa, voin juhlistaa siellä parisuhdettani, mutta jos rakastun samaa sukupuolta olevaan, ei olisikaan sopivaa mennä Luojani eteen omassa kirkossani.

Ymmärrän kyllä, kun virkavalta ja oikeuslaitos puuttuvat ylinopeuksiini tai törttöilyihin, sillä ne vaarantavat turvallisuutta tai vaikeuttavat toistenkin elämää. Mutta jos samaa sukupuolta olevat menevät kirkossa Luojansa eteen käsi kädessä, niin vaarantaako se jonkun taivastiellä olevan turvallisuuden vai mikä siinä mättää?

Pelkkä asian pohtiminen ääneen tekee minusta tiukkapipojen mielestä "harhaoppisen", mitä se sitten onkaan. Peli taitaa olla kohdallani muutenkin menetetty, kun en usko helvettiinkään sellaisena kuin oman totuutensa vangit sitä kauppaavat mustaan, ihmisten kirjoittamaan kirjaan vedoten. 

Maailmassani rakennan koko ajan omaa tuonpuoleisuutta sillä kuinka olen elänyt ja kohdellut sekä kohtelen muita. Haluan matkata ikuisuuteen kaiken sen kanssa mitä olen varastoinut kertakäyttöisen nahkapukuni sisään. Tällä hetkellä ei olekaan niin, että kaikki elon varrella kerätty ja koettu on jonain päivänä poispyyhkäisty, vaan se on osa ikuista minääni.

Toisaalta tämä kaikki on yksinäisen ihmisen yksin ajattelua, sillä vain harvoin tapaan jonkun, joka ajattelee saman suuntaisesti tai edes suostuu keskustelemaan. Sanokoot muut mitä tahansa, ainoastaan aikaan sidotun fyysisen minäni jätän tänne tuhkaksi ja savuksi taivaalle tai matojen ruuaksi maan uumeniin. Kaiken muun todellisuuden, menneisyyden, tulevaisuuden, unelmat, haaveet, muistot, mielikuvituksen, unimaailman ja ylipäätään eletyn vien mukanani ikuisuuteen minne sitten menenkin ja millainen se onkaan.