Kissan 9 elämää

Useamman tuhannen kirjoittamani blogin joukkossa olen vain muutaman kerran maininnut kissan. Vielä harvemmin olen niistä varsinaisesti kirjoittanut, joten eiköhän nyt ole sopiva aika tehdä aiheesta totta toinenkin päivä peräkkäin. Ovathan ne eläneet kanssani monta kymmentä vuotta. 

Jo antiikin Egyptissä kissoja pidettiin jumalien lähellä olevina eläiminä. Egyptiläiset uskoivat, että kissat eivät ole muuta kuin korkeampien voimien lähettiläitä. Lisäksi uskottiin, että itse jumalat ovat kissan kaltaisessa muodossa olevien ihmisten maailmassa. Ehkä juuri antiikin Egyptistä tuli suurin osa myyttejä kissoista, mukaan lukien niiden kyky reinkarnoitua eli jälleensyntyä. Jotkut egyptiläiset uskovat, että tällaisen lahjan kissoille antoi jumala Ra, jota kuvataan usein kissan varjolla. On myös versio, että jumalatar Freya - yhdeksän maailman herra - antoi näille eläimille 9 elämää kiitollisena siitä, että kissat kuljettavat vaunuaan taivaan yli.

Ensimmäinen, oma kissa Liisan kansssa oli ruskeavalkoinen Sissi, jonka muistaakseni Sari toi Myllyjärven elämisen yhteisöön. En muista lähtikö hän rakkauden perään, päihteisen elämän vuoksi tai muuten vaan, mutta kissa jäi. Sille tarjosimme uuden kodin omakotitalossamme Palokan Heikkilässä.

Sissi reissasi kanssamme pienessä pahvilaatikossaan tai häkissään hirsiseen piilopaikkaamme Haapamäen Syrjäntakaselle ja takaisin eräänkin kerran. Kalliomäen ulkoseinään kolmannen kerroksen kotiimme tein sille porrasmaiset tikapuut. Parvelleella Sissi ja myöhemmin Sancho odottivat joka aamu pääsyä sisään. Syrjäntakasen hirsiseinä sai oman kissanluukun, josta ne kulkivat eestass omia aikojaan.

Monesti Sissille sanoin, sen nukkuessa selällään nojatuolissa takan edessä "voi Sissi, Sissi, olet maailman luottavaisin kissa, joka vielä yhtenä surun päivänä koituu kohtalokseksesi." Kun alkutalven ensi lumi peitti maan, huomasin jäljistä sen kulkevan kilometrien matkan joka yö Haapamäen talon navettaan. Suuremmista tassujen jäljistä näin muidenkin eläinten seuraavan Sissin kulkua "päätaloon" ja aamuksi takaisin. Kunnes eräänä aamuna et enää palannut. Muistan kuinka itkin Syrjänlammen jäällä ja metsässä huudellen sinua takaisin useampana päivänä. Jonkun metsän pedon suuhun päättyi elämäsi. Karvatupsuakaan ei jäänyt haudattavaksi. Jäljelle jäivät vain muistot yhdeksästä hengestäsi.

Aika kultaa muistoja, joskin kaikkien surujeni syvyyttä se ei lievennä. Ehkä joskus päinvastoin. Mutta aika antoi tilaa ja uuden paikan kotonamme ja sydämissämme mustavalkoisella Sancho-kissalle. Sitä en muista mistä Liisa sen Markon kanssa haki, mutta sen muistan kuinka se heti tultuaan Syrjäntakasen pihaan iltasella karkasi avoimesta auton ovesta pimeään metsään.

Ehdin jo ajatella, että koskaan Sancho ei tule eikä osaa takaisin paikkaan, missä se ei ole milloinkaan käynyt ja jossa on vain vieraita ihmisiä. Mutta niin vaan iltamyöhällä sitä huudellessani kuulin surkeaa nau'untaa. Löysin sen korkean männyn latvasta taskulamppuni valokiilan valaistessa sitä silmiin. Kun aikani lempeästi pyytelin sujuvalla kissankielellä, laskeutui se syliini. Monta vuotta sekin kulki autossa kanssamme Syrjäntakasen ja Kalliomäen puolimatkankodin väliä.

Joskus ajattelin Liisalle välttämättömän pyörätuolin monipuolista käyttöä, sillä se oli Markolle mieluinen leikkiväline. Myös Sancho tykkäsi kulkea sen kyydissä Liisan sylissä pitkin Kalliomäen käytäviä ja yhteisiä tiloja sekä Syrjäntakasen metsäteitä.

Eräänä päivänä huomasin sen käyttäytyvän oudosti, sillä se piiloutui televisiomme taakse. Sancho oli sairas ja ihmisen avun ulkopuolella. Eläinlääkärin viimeiseksi palvelukseksi jäi antaa kivut poistava ja ikiuneen vievä ruiske. Sancho sai hautapaikan ja ristinkin kahden koiramme vieressä Jyväskylän lemmikkieläinten hautausmaalla. Kun siellä vuosia myöhemmin kävin, oli haudat risteineen lanattu uusien asukkaiden tieltä. Murhemielellä ajattelin, että eipä ollut viiimeinen leposija teilläkään edes elämäni mittainen.

Jäljellä on vain muistot ilman itselleni tärkeää muistelupaikkaa sekä mielikuvitus. Jotka nekin joskus katoavat ainakin sieltä, missä aika pitää meitä vankeinaan ja hyppysissään. Siellä missä kristinusko ohjaa, päädymme ikuiseen elämään jommalle kummalle osastolle. Thaimaassa vastaavasti kaidalla polulla ei ihmisiä pidä uskonto, vaan Buddhan lanseeraama filosofia. Sen mukaan saattaa ensi yrittämällä päästä paratiisin kaltaiseen paikkaan eli nirvanaan. Tai sitten palautetaan maan päälle ja saa uuden mahdollisuuden kelpo elämään vaikkapa kissan olomuodossa.