Nyt olin ensi kerran kyseisen päivän hengellisessä juhlassa, joskin aattoyönä piipahdimme vuoden vaihtuessa etänaapurin pihapirskeissä. Tanssivat, mekin vähän ja lauloivat karaoken tahdissa ja ottivat hillittyyn tahtiin drinksuja. Jälkeenpäin selvisi, että paikka oli Morakotin sukulaistalo. Itse asiassa oli mukavaa ja heillä myös siksi mielenkiintoista, että mukana oli kummajainen eli farangi.
Uudenvuodenpäivänä oltiin seitsemältä aamulla ostamassa kaupasta ruokaa sekä juomaa ja antamassa sitä munkeille. Kuten kaikki muutkin yli 500, ehkä tuhat juhlijaa. Juhlan aihe ei minulle selvinnyt. Munkit joukkoineen siunasivat jokaisen antajan ja antajat puolestaan pyysivät, mitä sitten pyysivätkään tai siunasivat ruokakassinsa matkaan. Tatakin meidän nyssykkämme, minun vielä erityisesti erikseen. Munkit kulkivat koko joukon läpi ja piskottelivat kaikkien päälle viuhkoillaan astioistaan pyhää tai pyhitettyä vettä. Jengin farangina sain täälläkin aiheetonta huomiota.
Itsekseni pohdin mitä mahtavat kristityistä ajatella Buddhan nimeen vannovat, joka 500 vuotta ennen kristinuskon Jumalan Poikaa sanoi olevansa vain ihminen. Sen tiedän mitä tiukkapipokristityt sanovat muista uskonnoista. Että kaikki ovat harhaoppisia ja menevät helvettiin. Minusta tekee ensisijaisesti harhaoppisen se, etten usko minkäänlaiseen helvettiin. En varsinkaan sellaiseen mitä mustakantinen kirja kainalossaan, synkkäilmeisinä kulkevat tuomion äänet totuutenaan kauppaavat.
Olenkin varsin hyvilläni, että luin vuosi, kaksi sitten kirjan, josta laitan kuvan tähän alle:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti