Vanhan vuoden viime hetket

Vuosi sitten kirjoitin elämää suuremmista asioista. Yön vaihtuessa vuoden viimeiseen päivään pohdin niitä taas. Jäi nimittäin maku, että vallassani tai käsityksissäni olisivat elämän alut ja loput. Tai, että ne olisivat ylipäätään ihmisjärjellä ymmärrettävissä. Voivat toki ollakin, mutta eivät minun.

Löysin itseni yli kuudenkymmenen vuoden takaa laittamassa täynnä kosteaa sahanpurua olevaan juomalasiin herneitä sanomalehtipaperin ja lasin väliin. Niiden kasvamista vihreiksi kasveiksi katselin lapsena viikkotolkulla ja ihmettelin elämän syntyä. Silloin ajattelin tekeväni sitä. Nyt uskon, että ihmisen vallassa on muuttaa oman ja muidenkin elämän muotoja, mutta ei synnyttää eikä päättää niitä.

Samaa mietin, kun törmäsin viimeisen lentonsa lentäneeseen lintuun, jonka elämän tai ainakin jotain siitä oli ottamassa haltuunsa maan matoset ja muut öttiäiset. Ajattelin, että linnun lennon mahdollistava elämä on päättynyt, mutta ehkä osa siitä on siirtynyt muualle jatkamaan jotain sellaista mitä en käsitä. Maailmaani tai ymmärrykseeni jäi vain asfaltille ilmestynyt, muiden eläväisten temmellyskentäksi muodostunut kasvualusta, joka alati muuttaa muotoaan kadoten lopulta lähes kokonaan. 

Joskus taas tuumin, että yritän pienentää itseäni mielenvikaisuuden rajamaille saakka, kun myönnän itselleni, etten loppujen lopuksi käsitä elämästä juuri mitään. Vain jotain siitä pienestä osasta, jonka vuoden vaihtumista joskus yksin ja joskus seurassa juhlin. Katselen ehkä ihmisten lähettämiä raketteja taivaalle, Nyt en ole katsomassa Thaikotimme ensimmäisen kerroksen parvekkeella olevan muovisen joulukuusen värivaloja enkä makuuhuoneen ikkunan edessä olevaa, keinovalon valaisemaa puuta. Enkä kellu ilman rihmankiertämää pimeässä uima-altaassa elämästä kiitollisena. Vaan luulen olevani illalla munkkien järjestämissä kylän juhlissa Siaminlahden toisella puolen. 

Ajattelen ihmisiä, jotka toivottavat toisilleen parempaa uutta vuotta, että miksen kuulu niihin? Miksi minulle riittäisi uusi, entisenlainen vuosi kaikkine ala- ja vastamäkineen? Sillä niiden kanssa olen selviämässä hengissä tulevan yön yli uuteen vuoteen. Joka on ajassa ja ajattomuudessa vain ihmisen keksimiä numeroita.

Haluaisin, että minulla olisi vielä aikaa tallustaa vanhaa elämääni muodossa tai toisessa, sillä se on ollut minulle hyvä. Vaikka vain vähän lienen saanut sellaista aikaiseksi, josta on ollut muille hyvän elon pysyviksi lisärouheiksi. Itse koen saaneeni paljon läheisiltäni; ehkä eniten äidiltä ja isältä, jotka mahdollistivat minulle ihmisen elämän.

Joskus, kuten nytkin pohdin sekavia. Kirjoittaessani ajattelen kuinka joku voisi sitä ymmärtää, vaikka olisi kiinnostunutkin, kun en käsitä elämästä oikeastaan mitään itsekään. Mutta tässäkin sekavuuden oudossa vyyhdissä toivotan kaikille kaikkea hyvää tai ainakin sellaista oloa ensi vuodelle, jonka kanssa on mielekästä elää.