Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 13. tammikuuta 2023

Lasten ja unten mailla

Eilisen blogini hyvänmatkan toivotukset olivat oikea-aikaiset, sillä aamulla oli faceystäväni seinällä viesti "........ kuoli rauhallisesti tänä iltana. Kiitos kaikille myötäelämisestä!"

Voi olla, että olen kirjoittanut aiemminkin muovisista 20 bahtin norsuista sekä 10 bahtin palloista, joita annan lapsille tilanteiden mukaan. Niitä kulkee PeeCeeX-skootterini takapoksissa ja lähes päivittäin syntyy tilanne, että lelu löytää uuden omistajan.

Eilen olin pesettämässä ja vahauttamassa pyörääni. Se maksoi 60 bahtia. Katselin pesijän leikkivää poikaa, joka silloin tällöin vilkaisi minua. Olenhan farangina, värikkäine vaatteineni monelle mielenkiintoinen kummajainen. Hänellekin annoin pallon. Lapset kiittävät poikkeuksetta kohteliaasti silmiin katsoen ja liittämällä kätensä yhteen thaimaalaiseen tapaan. Samalla lailla ne ovat AA:nkin käyttämässä tyyneysrukouksessa. Pallolla leikimme yhdessä, kunnes se vieri likakaivoon. Sieltä lapsen isä sen poimi sekä pesi ja leikkimme loppui siihen.

Myös Morakotin mopokorjaamon pariskunnalla on pieni poika, jolle annoin pallon. Silloin minusta tuli Farangman, jota hän huutelee ja haluaa tulla katsomaan mumminsa kanssa kotiimme useammankin kerran päivässä. Se on oikein mukavaa.

Kiinnitin huomiota siihen, että tämäkin lapsi katseli minua, nyt varsinkin jalkojani. Syyn selvittämiseen tarvittiin Tataa eli Morakotia. Kiinnostuksen kohde olivat siniset sandaalini. Tätä pohdin, kunnes ajoimme pyörälläni isän pienlaitekorjaamolle ja vieressä olevalle äidin juomakojulle kysymään onko sopivaa, jos hankin siniset sandaalit. Niitä sitten etsimme varmasti kymmenestä kaupungin kenkäkaupasta.

Nyt pihan läpi vilistää pienet jalat sinisissä 159 bahtin sandaaleissa, jotka välillä pysähtyvät. Puheesta en ymmärrä juuri mitään, kun hän osoittaa nauravin kasvoin kavereilleen ja aikuisillekin minua ja uusia jalkineitaan vuorotellen sekä sanoo Farangman. 

Ehkä päivän kokemukset tulivat yön uneen, jonka muistin poikkeuksellisen selvästi aamulla. Unimaailmani onkin ihmeellinen, sillä siinä kaikki on lentotaitoineni hyvin selvää, loogista sekä mahdollisista. Niin ei ole enää monesti herätessäni ja unia onkin hiemen synkronoitava, jos haluan saada niistä tolkun valveilla ollessani.

Joka tapauksessa Päiviksen ja minun vihkipappimme Aarne Kiviniemi vaimonsa Elsin kanssa pyysi minua kotiinsa kaitsemaan lapsiaan, joita unessa oli kaksi. Syystä tai toisesta tehtävää suorittaessani sinne saapui Ari Inkinen, Sininauhaliitosta hänkin. Hän selitti tohkeissaan kuinka oli onnistunut pysäyttämään ennen julkaisua Ilta-Sanomien Päiviksesta ja minusta tekemän kohu-uutisen, jossa olimme jättäneet lapsemme kahdeksi viikoksi vieraille hoitoon. Isällistä ohjausta tuli antamaan myös Sininauhaliiton entinen talouspäällikkö Ismo Valkoniemi, joka halusi minulta palvelutehtävästään 10 euroa bensarahaa.

Kun Kiviniemen pariskunta palasi kotiin, Elsi oli todella vihainen, kun olin päästänyt heidän kotiinsa vieraan miehen. Viimein hän hieman leppyi, kun sain selitettyä, että Ari Inkinen on Aarnen työtoveri ja luotettava mies, joka tuurasi hänen puolisoaan joskus Sininauhaliiton toiminnanjohtajan tehtävissäkin. Jotain filunkia Inkisen touhussa kuitenkin oli, unessa tuumailin, sillä hän ei meinannut antaa takaisin kodin avainta, jonka olin antanut, jotta hän pääsi ulkovessasta takaisin asuntoon.

Ei kommentteja: