Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 5. joulukuuta 2022

Pyhä Nilolaus ja Joulupukki

"Nikolauksesta kerrotaan, että hän oli jo lapsena kieltäytynyt imemästä äitinsä rintaa keskiviikkoisin ja perjantaisin, jolloin kunnon kristityn tuli paastota. Myöhemmin hän pelasti merimiehiä myrskyn keskeltä ja antoi köyhän perheen kolmelle tyttärelle pussilliset kultarahoja myötäjäisiä varten heittämällä ne yöllä ikkunasta sisään. Viime mainitusta tapahtumasta on saanut alkunsa lahjojen antaminen lapsille, aluksi 6.12. ja myöhemmin jouluna. Keskiajalla legendaan lisättiin kertomus, miten hän ihmeellisellä tavalla pelasti henkiin kolme opiskelijaa, jotka ilkeä majatalon isäntä oli surmannut, paloitellut ja kätkenyt suolatynnyriin."

Näitä kolmelle tyttärelle ikkunasta heittämiä rahoja mekin keräämme joulukalentereistamme. Tänä aamuna aarrearkuistamme tarttui käteeni yhden centin kultakolikko. Morakotin saamaa rahaa en tunnistanut. Toistaiseksi joka aamulle on riittänyt myös molemmille parhaillaan meneillään olevien jalkapallon MM-kisojen kunniaksi pelivälineiksi naamioituja kuvan suklaahelmiä. 

"Legendan mukaan Nikolaos kohdisti paljon huomiota lapsiin, jonka vuoksi häntä pidettiin keskiajalla lasten suojelijana. Esimerkiksi Hollannissa lapsille jaettiin lahjoja Nikolaoksen päivänä 6. joulukuuta. Tapa levisi hollantilaisten protestanttien mukana Pohjois-Amerikkaan, jossa vuosisatojen kuluessa Nikolaoksen legendasta muodostui yhdysvaltalainen joulupukki-hahmo, engl. Santa Claus. Nimensä Santa Claus sai hollannin Sinterklaas-nimestä, joka puolestaan polveutui Nikolaoksesta. Euroopassa puolestaan Martti Luther halusi korvata mielestään liian paavillistuneen Nikolaoksen juhlan, ja kehitti jouluaatoksi Christkind-juhlan (saks. Kristus-lapsi), jossa lahjat toi Jeesus-lapsi eikä Nikolaos. Joissakin englantia puhuvissa maissa Christkind(l)-nimi muuttui muotoon Kriss Kringle, jota nykyisin pidetään Yhdysvalloissa - muun muassa - Joulupukin toisena nimenä."

Varsin merkittävä päivä on siis joulukuun 6. kaikille, mutta erityisesti suomalaisille, sillä silloin, vuonna 1917 saimme itsenäisyytemme. Pari päivää ennen sitä oli 2. adventtisunnuntai, jonka vuoksi sytytin hengessäni kaksi kynttilää. Niitä sytyttäessäni muistelin yhden joulun näkäräisiä nauttinutta joulupukkia, joka hakkasi suksisauvallaan keittiön lattiamme korkkimaton täyteen reikiä.

Alati ovat muistissa säilyneet joulunalusen pimeät illat, kun lapsina kuuntelimme nurkista, toisista huoneista ja pihamaalta tonttujen ääniä, jotka tarkkailivat kuinka kiltteinä mahdamme pysyä antamamme lupausten mukaan. Ehkä tämän kaiken merkityksen tärkeydestä kertoo sekin, että muistot ovat lähes ainoita, jolloin muistan vanhempieni olleen leikeissämme mukana. Yritin myös etsiä muutakin luotettavaa tietoa miksi joulu tai ainakin lahjat annetaan nykyisin 24. päivä 6. päivän sijaan. Liekö sillä merkitystä, että joulu on nykyisin tasan puoli vuotta Johannes Kastajan syntymäpäivän, juhannuksen jälkeen?


Ei kommentteja: