"Vanhassa pakanallisessa Suomessa nuuttipukki ja kekripukki olivat ihmisiä, jotka pukeutuivat hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi eli urospuoliseksi vuoheksi. Pukiksi pukeutunut laittoi pukin sarvet päähänsä muuttuakseen šamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohinaamari ja nurin päin käännetty turkki. Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottuja alkoholijuomia. Hän saattoi pelotella lapsia ja olla humalassa. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille.
Joskus hän saattaa käyttää puista kävelykeppiä. Joulupukin puoliso on Joulumuori ja joulutontut auttavat Pukkia tekemään lahjat työpaikassaan Joulupukin Pajakylässä, joka sijaitsee Joulupukin Korvatunturin asunnolta lähes 300 kilometrin päässä Rovaniemen Napapiirillä. Tontut myös auttavat Pukkia tarkkailemaan, ketkä lapsista ovat olleet kilttejä."
Markus Rautio eli Markus-setä kertoi Lastentunti-radio-ohjelmassa Yleisradiossa 1927, että Joulupukki asuu Korvatunturilla Suomen Lapissa. Suomalainen Joulupukki ei ole henkiolento eikä näkymätön vaan ihmishahmo. Pukki on iloinen mies, jolla on valkoinen parta. Suomalainenkin joulupukki alkoi pukeutua punaisiin vaatteisiin 1960-luvulla. Hän on erittäin vanha, iältään jopa satoja vuosia.
Joulupukista voisin kirjoittaa vaikka kuinka. Ehkä palaankin ennen aattoa hänen hengelliseen esikuvaansa pyhimys Nikolaukseen. Onkin outoa, että jotkut kieltävät joulupukin lapsiltaan, mutta hyväksyvät varpusena lintulaudelle jouluaamuna lennähtäneen linnun pienen tytön veljeksi.
Lapsuuden kodissani taisi yhtä joulua lukuunottamatta vierailla joulupukki. Se kerta olikin ikimuistoinen, sillä pukki oli tuonut lahjat kuusen alle ollessamme koko perhe piharakennuksen joulusaunassa. Paitsi kissamme Mirri ja saksanpaimenkoiramme Jeri, joka jäi isoon keittiöömme vahdiksi. Jeri oli huono vahti, sillä palattuamme huomasimme sen syöneen kinkun pöydästä. Ja kuin pisteenä iin päälle äiti hermostuksissaan lientä likasankoon kaataessaan pudotti myös lipeäkalan samaan paikkaan.
Joulupukki oli joka vuosi erinäköinen, sillä kasvojen piirteet säilyivät helposti vuoden lasten mielikuvissa ja muisteissa. Kerran naama näytti aivan pahviselta, jota ei sopinut kysyä, sillä pelkona oli, että Korvatunturilta saakka tullut joulupukki ottaa lahjasäkin ja lähtee ystävällisempään taloon. Isä selitti pahvinaaman niin, että Lapin kovat pakkaset olivat tehneet vahinkoja kasvoihin. Tai naamari oli suojus kylmyyttä ja lumituiskuja vastaan, koska pukin poron oli juostava vauhdilla ehtiäkseen aattoiltana jokaiseen kotiin.
Selitykset oli syytä uskoa, sillä toiseenkin pelkoon oli aihetta. Kerran pukki tai tontut olivat nimittäin tarkastuskäynnillään ennakkoon jättäneet ulko-oven portaillemme vain risukimpun. Onneksi isä onnistui salaisissa neuvotteluissa lepyttämään joululahjojen tuojan, kun lupasimme olla siitä hetkestä lähtien erityisen kilttejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti