Ötökkäkammoinen eläinrakas

Joskus on blogin aiheet kateissa, vaikka ajattelenkin, että kirjoittaa voi oikeastaan mistä tahansa. Kuten millimetrin mittaisesta muurahaisesta ja sen kokoon verrattuna jättiläis-hyttysestä, jolla on pahimmillaan ihmiseen tappava vaikutus. Kuten esimerkiksi dengue-kuume ja malaria. 

Olen ilman niitäkin ötökkäkammoinen eläinrakas, mutta senkin suhteen paranemaan päin. Eläinrakkauteni on silti yhä varsin valikoivaa. Aiemmin se oli vielä nirsompaa. Vuosia nykyisen kotini paikka, Jokilaakson luonnonsuojelualue oli juuri hyttysten vuoksi pannassa. Kun yksikin niistä onnistui minua pistämään, oli kiire etsiä kaiken maailman suihkeita ja voiteita orastavan kutinan vuoksi.

Sitten luin Linkolan kirjan, jossa hän tai joku muu kertoi Pentin vain pyyhkäisevän hyttysen iholtaan surmaamatta sitä. Se viehätti minua ja koin hänen päässeen hyttysten herraksi. Vertani haluavat naaraat, sillä koirashyttynen on kasvissyöjä. Yhtenä kesänä minäkin, ehkä Linkolan lailla huomasin, että 99 % kimppuuni käyvien ötökkäjoukkojen pistojen vaikutus katoaa alle puolessa tunnissa. Samaa pätee Thaimaassa. Puolituntisen kutinan kanssa kyllä pärjään tietoisena, että pian se loppuu.

Yhtään en tiedä onko pienten siivekkäiden tai maassa vipeltävien määrä ja kirjo Suomeen verrattuna talvikotieni maassa moninkertainen. Joka tapauksessa esimerkiksi toiletissa on aikaa silmäillä ympärille. Suomessa vain harvoin havaitsen jakavani tilan jonkun kanssa, vaan istun siellä kuninkaan lailla yksin. Mutta toisin on Thaimaan maaseudulla, jonne on hyvää vauhtia tulossa uusi lisä kotipesieni joukkoon.

Pienenpieniä muurahaisia kulkee omia polkujaan pitkin seiniä ja usein ruokapöytääkin. Netistä luin, että ne eivät tee ihmisille mitään, mutta pilaavat ruokaa tunkemalla itsensä jopa kananmunan kuoren halkeamasta valkuaisen tai keltuaisen kimppuun. Kun iltaisin ja öisin luen tällä hetkellä joulukirjani 24 hyvästä teosta, ilmestyvät ne näyttöni valon innoittamana lukemaan samaa tekstiä, uteliaisuudesta tai käyttävät sitä muuten vain oikopolkuna tullessaan jostakin ja mennessään jonnekin. Välillä tunnen kutinana niiden askeleet ihollanikin.

Mutta vaikka kuinka koitan laajentaa vähintään sietokykyäni, inhokkeja riittää enemmän kuin ymmärrystä. Olen yrittänyt kasvattaa suvaitsevaisuuttakin pienentämällä itseäni ohjenuorana, että vaikka listisin kaikki mitkä teilläni kohtaan, häviäisin yhden miehen sotani niin Suomessa kuin Thaimaassakin. Tällä hetkellä pärjään kelvollisesti ötököiden kanssa valoisan ajan pihan tuolissakin, mutta hämärän ja pimeän tullen lisääntyvät joukot ajavat minut ilman vastarintaa sisätiloihin.