Joulukalentereihin liittyy paljon muistoja

En muista koskaan itselläni olleen aikuisten, eikä minkään muunkaan teeman ympärillä ollutta joulukalenteria. Vanhempamme sen sijaan arpoivat tai muuten jakoivat kolmelle lapselleen aukaisuvuorot. Tavoiteltavin oli aattoaamun suurin luukku. Lapsena kalenterista paljastui vain kuvia, joista mielessä on ainoastaan yhden jouluaaton aihe. Siinä Jeesus-lapsi oli vastasyntyneenä tallin seimessa ympärillään ihmisiä itämaan tietäjineen sekä eläinten kodin vakituisia asukkaita.

Joulu- ja adventtikalenterit olivat ja ovat yhä ihmeellisiä joulun tunnelman tuojia sekä luojia. Vasta myöhemmässä vaiheessa joulunodotusmaailmaani tulivat kalenterit, joissa avattavien luukkujen takana oli makeinen. Jouluaaton suurimman, alumiinipaperiin käärityn suklaapalan, ehkä joulukuusen näköisen, muistan jakaneeni vielä aikuisenakin. Monesti aamulla aviovuoteessamme Liisan ja myöhemmin Päivin kanssa.

Kun kotini oli Kalliomäen puolimatkankodissa, asumisen ja elämisen noin kahdenkymmenenneljän hengen yhteisössä eläimineen, teimme kerran pitkän, seinänmittaisen joulukalenterin, jossa oli köydellä sidottu toisiinsa 24 kankaista, numeroitua pussia. Tai ehkä saimme sen lahjaksi viereiseltä Kolun vanhainkodilta, jossa sijaistimme monena vuonna joulupukkia. Poikani Markokin lopulta yksin.

Joka tapauksessa ennen joulukuun alkua täytimme juuttipussit ja arvoimme talon viikottaisessa yhteisökokouksessa aukaisuvuorot, jossa kaikki olivat innolla mukana. Eläimetkin, vaikka eivät tainneet touhusta mitään ymmärtää. Tai ymmärsivät jotain silloin, kun oli heidän vuoronsa saada makupala. Kissojen ja koirien omansa, vapaiden Mustis ja Harmis kanien salaattinsa ja Jesse hevosenkin porkkanansa.

Viereisellä vanhainkodilla joulupukin tuuraaminen oli ikimuistoista. Henkilökunta kertoi myöhemmin kuinka jotkut vanhukset lasten lailla valvoivat edellisenä yönä odottaessaan joulupukkia. Kun joulun tärkeää tehtävää suoritin, pukilla oli pieni lahja ja aina aikaa jokaiselle, yli sadalle asukkaalle. Halasin myös kaikkia vuorollaan ketkä niin tahtoivat. Joskus kyynelsilmin muistelen yhä Kolulla asuneita ikäihmisiä, joiden luona ei joulunakaan käynyt kukaan edes hankkimassa itselleen joulumieltä tai parempaa omaatuntoa. 

Henkilökuntaan kuului myös silloisen kotikuntani kunnanjohtaja Tarmo Pipatin puolisonakin kunnostautunut ystäväni. Hän sattui kerran olemaan töissä, kun tuurasin joulupukkia. Ulla-Maija oli myöhemmin kotonaan kertonut aaton myönteisistä kokemuksistaan. Loppuun lisäten, kun ei ollut minua tuntenut pukin tamineitten alta, että ihmeen paljon joulupukki tiesi meidän kotiasioista.