Arki-illat joissa elän...

Toissapäivänä kirjoitin aamuistani, eilen päivistä ja tänään on kirjoittamisen punaisena lankana osin arki-illat. Nekin seuraavat samankaltaisina toisiaan. Silloin tällöin ennen illallista tai iltaruokaa piipahdamme kaupungilla jossain iltatorilla. Samalla reissulla ja joskus aamullakin ostan myös pienen tai kaksi kilon pussia koiranruokaa. Sitä syövät makupaloina erikokoiset naapurin kanat, kaksi kukkoa ja nälkäänsä kaksi kissaa. Varsinkin sylissäni viihtyvä Black & White.

Kotikadun toisella puolella on paikallinen kauppa, jonka olen nimennyt 7-Eleven Specialiksi. Sen lisäksi se on kuin suomalainen, aikuisille suunnattu päiväkeskus, jossa useampikin paikallinen viettää aikaansa. Jotkut aamusta iltaan. Minäkin siellä piipahdan silloin tällöin juttelemaan kielellä, josta he eivät ymmärrä mitään. Kuten en minäkään heitä. Mutta ele- ja ilmekieli on yhteinen joka puolella maailmaa.

Kääntäjän avulla tulee lisäymmärrystä ja nykyisin ymmärrän myös 88-vuotiasta naista, joka usein näyttää paikkaa vieressään kuin sanoen, että tule istumaan laverille. Välillä istunkin. Hänelle on tarpeetonta puhua, jos sen tarkoitus on, että hän muistaisi siitä jotain seuraavana aamuna. Mutta ehkä elekielellä puhumiseeni pätee sama kuin päihdetyöhönkin, jossa en voinut ketään raitistaa. Mutta voin antaa hyvän hetken, jonka tältä suurenmoiselta vanhukselta muistin olemattomuus pyyhkäisee yön aikana ikuiseen unholaan 😢.

Alkuillasta ennen kuin pimeys kätkee kaiken, istun lukemattomia takapuolia ja kertoja kokeneella puuistuimella ja katselen edessäni olevaa pientä vuorta, joka kantaa nimeä Khao Hin Thaen, mitä sitten tarkoittaakaan. Jo kauan jatkunut sade saavutti tänään vuoren edessä olevan kotitieni betonipinnan. Nyt seuraankin tämän hetkisen kotini edessä veden nousua. Kymmenen päivän sääennuste ei lupaa juuri muutosta ilmoihin. 

Kun hämärä laskeutuu, sen mukana saapuvat lukuisat siipiveikot ajatuksena saada iholtani tai sen alta illallista. Niille en pärjää, joten siirryn sisätiloihin ja on iltasuihkun aika. Lämmitettyä vettä ei Tatan kodissa ole, joten tarjolla on vain sitä mitä muoviletkun päästä kulloinkin tulee. Joku paikallinen sähköasiantuntija oli kyllä asentanut vedenlämmittimen, jonka suurin aikaansaannos oli polttaa sulakkeita. Joten asentajan vuoksi suihkuhuoneessa on vain vesisaavi ja seinässä johdonpäät muistuttamassa lämpimästä vedestä.

Hyvin varhain illalla siirrymme makuuhuoneeseen somemaailmaan ja joskus vähän muuhunkin. Minä sen lisäksi myös sähköisen kirjani pariin, jossa konkurssin partaalla oleva lahjapuodin pitäjä ja leskirouva yrittää saada ennen joulua tehdyksi 24 hyvää tekoa. Morakotin juttu on YouTube, josta hän seuraa varsinkin ruuanvalmistusta.

On myönnettävä, että jos en Jokilaaksossa olisi opetellut täydelliseen velttoiluun ja joutenoloon, tulisi nykyisillä päivien ja iltojen sisällöillä aika niin sanotusti pitkäksi. Se osa elämästä, jolloin myin itseäni ja tekemisiäni rahasta on takana. Hyvä niin, sillä siltä osin elämäni on maksettu, valmiiksi eletty ja paketoitu.

Nykyisin vain leppoistan tietoisena, että olen Morakotin turvatekijä, josta olen hyvilläni ja yritän muistaa olla kiitollinenkin. Voi olla, että ilmassa on myös rakkautta. Sillä aamulla, kun ajattelin paluuta yksin Suomeen, luikahti poskelleni kyynel tai parikin.