Totuuden monet kasvot

Joskus olen kiertänyt kauppoja valitakseni itselleni käyttötarkoituksiini sopivimman ja tarkoituksenmukaisimman hyödykkeen. Vaikkapa television tai kahvinkeittimen. Kukin myyjä kehuu omiaan ja huono kauppias lisäksi haukkuu muiden tuotteet. Varma tapa saada minut vaihtamaan myymälää. Kaikki mainostavat myytäviään, josta totuuden löytäminen on mahdotonta. 

Myös isoissa asioissa on monta totuutta. Ukrainan ja Venäjän sodassa oli yksi tai kaksi ohjusta lähtenyt olettavasti harharetkille tai tahallaan yli valtioiden rajan päätyen Puolaan. Siellä se surmasi kaksi ihmistä. Pöly ei ollut laskeutunut, kun monet tiesivät kuka ampui. Yhdysvaltain presidentti sanoi, että ohjukset tuskin tulivat Venäjältä ja Ukrainan presidentti, että sieltä sieltä. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpokin tiesi asian oikean laidan. Maamme presidentti sentään ei sanonut varmaksi mitään.

Mieleen tuli sotiemme Mainilan laukaukset, joista Suomi sanoi, ettei ammuttu Suomesta ja Neuvostoliitto, että kyllä ammuttiin. Vuosikymmenien jälkeen itäinen naapurimme tunnusti laukaukset. Ne olivat lavastettu tekosyy, jolla suurvalta perusteli hyökkäystään Suomeen.

On melkoisen mahdotonta monesti tietää mikä "aina luotettavissa" uutisissakaan on totta. Mutta muitakin totuuksia on useita, joista yksi on elämänsä toisten muuttamiseen valjastaneet kristityt. Oikeastaan muut eivät ole osakseni ikuista hammasten kiristystä ja tulikuumaa pätsiä tarjonneetkaan. Mutta näitä totuuden torvia on riittänyt, jotka mielestään tietävät kaiken tarvittavan tuonpuoleisesta. Vaikka eivät itseasiassa tiedä mitään. Kunhan mesoavat jossain siellä, mistä en totuuttani saati ikuisuuttani löydä.

Kun nykyisin vietän paljon aikaa maailmassa, jossa ei tunnustavia kristittyjä juurikaan, varsinkaan omasta takaa ole, ei minuakaan kukaan tuomitse Thaimaassa tuonelaan. Siinä mielessä olenkin täällä kuin herran kukkarossa.

En oikeastaan tiedä mistään uskonnoista tai elämänfilosofioista niin paljoa tai sen vertaa, jotta voisin kenellekään puhua yhtään mitään muiden kertomista tai kirjoittamista totuuksista. Tiedän vain sen mitä toivon ja välillä uskonkin uskoni olevan. Siinä on tilaa kaikelle elämälle, eikä minun juuri tarvitse muiden elämistä päättää, lopettaa niitä tai edes kiduttaa. Tosin hyttynen ei iholtani eikä torakka lattiailtani monesti hengissä selviä. Samoin käy vertani imevälle punkille.

Mutta ehkä verenhimoni syy on tietämättömyydessä ja kaikella on tarkoituksensa. Kerran etsin Jokilaakson kyykäärmeelle elämisen oikeutta, sillä sen myrkky saattaa olla vaahtosammuttajan kokoiselle Niilo-koirallemme kuolemaksi. Sen toinen riesa on mainitut punkit. Sitten luin, että kyykäärme syö 200 punkkia kesässä. Niillä syömisillä Suomen ainut myrkkykäärme lunasti elämisen oikeuden luonnonsuojelualueellamme.