Mitkä ovat Thaimaassa toisin

Kun en keksinyt mistä tänään kirjoittaisin, jäin pohtimaan mitkä ovat Thaimaan arjessa toisin kuin Suomessa. Yksi sellainen on lasten uniasut. Pyjama on aasialaista alkuperää oleva vaate. Se tarkoitti löysiä, vyötärönauhalla varustettuja kevyitä housuja, kuten Salwar kameez. Tällaisia käyttävät Etelä- ja Länsi-Aasiassa sekä miehet että naiset. Yhdysvalloissa, Britanniassa ja useimmissa englanninkielisissä maissa pyjama tarkoittaa kaksiosaista, löysää asua, jotka ovat sekä miesten että naisten yöpukuina. Joskus vaatetta käytetään myös oleskeluun.

Thaimaassa lapset varsinkin käyttävät yöasua oleskeluun. Eikä ainoastaan kotona, vaan aamupäivisin, mutta toki muulloinkin rannoilla, toreilla ja kaduilla näkee lapsia pyjamissaan. Siinä on joitain hellyttävää. Luulen, että jos Suomessa vanhemmat päästäisivät lapsensa torille pyjamissaan, jossain alkaisi huostaanottoharkinta.

Toinen, suomalaisittain merkillinen asia on ruokatuotteiden kylmäketjut, jotka monessa maassa ovat lähes pyhiä asioita. Kun Thaimaassa katselee erilaisten ruokien tarjontaa, jossain risubaarin ja tori- tai marketpyödässä, saattaa yläpuolella pyöriä sähköinen huiskutin, joka yrittää pitää kärpäset ja muut siipiveikot pois kalan, muiden meren elävien sekä ylipäätään lihan kimpusta.

Tähän reissuun saakka olen näitä vierastanut, mutta nyt ostanut, paistanut, keittänyt tai muuten valmistanut ja syönyt hyvällä ruokahalulla. Kun ylipäätään ulkotiloissa ruokaa täällä myydään, ovat pakkausten viimeiset myynti- sekä suosituspäivät yhtä harvinaisia kuin lottovoittoni.

Äitini kuului sukupolveen, joka Elannon myyjänä oli tarkka tuotteiden päivämääristä, joita myytiin asiakkaille. Mitä ei enää myyty, tuoreuden ja pilaantuneisuuden henkilökunta arvioi muilla tavoin. Meillekin kotiin tuli "ylipäiväistä" syötäväksi harva se päivä. Myös minä harrastin samaa ollessani Raken herkkumyymälässä Bulevardilla kaikkien yhteisenä varastopoikana.

Thaimaassa on varsin yleistä, että lapset voivat olla mukana vanhempien työpaikoilla. Se on käytäntö, jossa vauras länsimaailma on mennyt väärään suuntaan. Suomessakin elämöidään, että lasten pitäisi päästä kunnallisen päivähoitoon, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona. Lähtökohtaisesti on parasta, että lapset voivat olla vanhempiensa kanssa mahdollisimman paljon.

Tässä asiassa pidän vanhakantaisuudestani kiinni, sillä lasten kasvattaminen on yksi äidin ja isän tärkeimmistä perustehtävistä. Rakkaimmat lapsuudenmuistoni liittyvätkin päiviin, jolloin olin isäni töissä mukana Santahaminan varuskunnassa. Hyviä päiviä ei himmentänyt kanta-aliupseeri, joka tallasi armeijan saappaalla sormilleni leikkiessäni sotilaskodin lattialla. Parku oli kyllä melkoinen. Minut vietiin kuljetustoimistoon, jossa sormeni talloja kirjoitti minulle armeijan ajokortin. Siinä oli nimeni, palveluspaikkana "Kotijoukot" ja taas kaikki oli hyvin.