Tänään on Isänpäivä ja poikani Markon yhden etunimen, Kristianin nimipäivä

Isänpäivää vietetään maailmalla hyvin eri tavoin. Agentiinassa sitä on yritetty muuttaa kesäkuulta elokuulle, jotta samalla voitaisiin muistaa lisäksi maan perustajan José de San Martinin tuloa isäksi. Saksassa juhlitaan silloin myös miestenpäivää ja monet koulut sulkevat juhlapäivän vuoksi ovensa. Thaimaassa isiä muistetaan samana päivänä kuin kuningasta. Joulukuun viides päivä thaimaalaiset pukeutuvatkin keltaisiin asuihin ja osa muistaa isäänsä antamalla hänelle oman kukan, Cannan. Yhdysvaltalaiset tavat muistaa ovat levinneet Suomeenkin. Monet ilahduttavat isää yhteisellä aterialla tai lahjoilla. Päiväkodissa ja koulussa muistetaan itse tehdyin kortein. Suomessa isänpäivä lienee nykyisin marraskuun toinen sunnuntai. 

Minulla oli hyvä isä, vaikken sitä aina ymmärtänytkään. Ankara, mutta monesti oikeudenmukainen. Ruumiillista kuritustakin hän harrasti, mutta eihän minuun mikään purrut. Ei hyvä eikä paha, salasin vaan paremmin kolttoseni. Vain kerran koin saaneeni syyttä selkäsaunan, kun perheystävieni Santtiloiden kotona katsottiin televisiosta ehkä romanttistakin elokuvaa. Siinä näyttelijät suutelivat häviten sitten kameran ja kuvaruudun ulottumattomiin.

Aikuiset katselivat toisiaan myhäillen keskenään, että minneköhän ne nyt menivät. Ajattelin olla fiksu tai ainakin tietäväisempi kuin olinkaan ja sanoin heleällä lapsen äänellä, että ne lähtivät nussimaan. Isän silmistä näin, että kun kotiin päästään, on tiedossa kaikkien aikojen selkäsauna. Niin kuin olikin. Isä löi ja löi. Ei auttanut itku eikä huuto, etten tiedä mitä se tarkoittaa. Kyynelten lomassa tivasin, että kerro minulle.

Ei hän kertonut. Vaikka kuritus sattui ruumiillisesti, sattui se myös henkisesti. Koin kokeneeni suuren vääryyden, jonka muistan yhä. Kun illalla itkin itseni uneen, päätin tappaa aamulla itseni. Niin syvältä tapahtuma viilsi. Mutta yön aikana Nukkumatti pyyhki unihiekkoineen syvimmät tunnot pois ja elämä jatkui entiseen tapaan.

Selkäsauna oli itselleni merkityksellinen siksikin, että aikuisenakaan en ole varmaksi ymmärtänyt mitä isäni yritti kitkeä minusta. Se oli jotain aivan muuta kuin koivuniemen herra tupakanpolton vuoksi. Ehkä siinä oli jotain isän häpeää ystäväperheen silmissä. Kuinka hän oli mielestään epäonnistunut kasvattajana. Mutta minulle faija oli ja on iäti rakas, täydellinen turvani tiukan paikan tullen. Hänen haudallaan, hänen päivänään olen tänään henkisesti, mutta fyysisesti tuhansien kilometrien päässä.

Ajattelen myös poikaani Markoa, jonka yksi etunimi on Kristian. Ajattelen myös hänen äitiään, joka nimen antoi syistä, jotka ovat minulle arvoitus. Hieno poika, nyt jo aikuinen mies, jolle rakkauteni ei ehkä ole riittänyt. Sekin on henkisesti kova juttu, sillä koin ja koen tehneeni isänä parhaani. Oma faijani on taivasten valtakunnassa, adoptiopoikani Marko Mäntsälässä ja syntymätodistuksessa nimemäni kantava (Little) Jorma Goza Soini Filippiineillä, Olongapon kaupungissa neljän sisaruksensa ja äitinsä sekä muun suvun siipien suojassa.

En oikein tiedä onko isänpäivänä muistaminen ja sen toivominen vain itsekkyyttä vai jotain muutakin. Omalle isälleni olen kuitenkin syvästi kiitollinen, että hän laittoi minut äitini kanssa alulle, teki parhaansa ja kasvatti mielestäni kelpo miehenalun monien mutkien kautta. Jos Lauttasaaren kirkkoherra Voitto Viro uskoi näkevänsä Toni-koiransa taivasten valtakunnassa, samalla valtakirjalla uskon minäkin näkeväni sinut, isäni Veino Ihanto.