Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 12. marraskuuta 2022

Kaivoin moottoripyöräilyharrastukseni naftaliinista

Kun myin Harrikkani, olin kuin maani myynyt, sillä moottoripyörät ja muutkin kaksipyöräiset ovat olleet osa elämääni siitä lähtien, kun opettelin ajamaan polkupyörällä. Sekään ei onnistunut ilman ruhjeita, sillä apupyörät olivat täysin tuntematon hienous. Katkerakin olin pikkusiskolleni noin 10 minuutttia, kun hän kuiskutti korvaani ajaneensa edellisiltana ennen minua syntymäpäivälahjaksi saamallani, sinisellä pyörällä. Ajattelin, että sain käytetyn lahjan. Hetken pahaan mieleen ei auttanut, vaikka tiesin, että eihän Irmeli osannut ajaa pyörällä, kuten en minäkään. 

Fillareita ennen mopoikää minulla olikin useita, sillä kunnostin niitä polkupyöräpajaksi muuttamassani leikkimökissä. Meillä asui silloin vuokralla opettajani yhteiskoulusta, jolle isä oli illalla näyttänyt verstastani. Opettaja oli isän kertoman mukaan sanonut olevan mukavaa, että Jormaa joku kiinnostaa, kun ei koulukaan oikein hänelle maistu. 

14-vuotiaana sain mopedin, Sport nimeltään ja moottoriltaan HMW. Kun täytin 15 ja ikäni puolesta olisin voinut mopoilla yleisillä teillä, olin ajanut metsäpoluilla pyörän siihen kuntoon, ettei sillä enää ollut asiaa muun liikenteen joukkoon. Kunnostin sen kyllä vielä liikennekelpoiseksi koulun askartelukerhossa iltaisin tinnerin imppaamisen lomassa. Viimeinen palvelutehtävä sillä oli, kun "Linjan jengin" kanssa haisteltiin tyhjäksi sen bensiinisäiliö.

Aiemmin kirjoitin olleeni satavarma, että Harley Davidson on viimeinen pyörä, jonka hankin. Toisin kävi, vaikka kaipuutani pyöräilyyn hieman vähensi, kun Päivis myi minulle skootteristaan Honda Zoomer X:stä puolet. Sen on oikein mukava, mutta intohimoani kaksipyöräiseen se ei tyydyttänyt.

Monesti olen mennyt sinne miltä milloinkin tuntuu. Tällä kertaa tuntui siltä, että matkaan Morakotin matkassa hänen kotiinsa. Oli Päiviksen vuoro täyttää Thaikotimme Seven Seasissa. Phatthalungissa huomasin, kun vertasin siellä matkoja Jomtienilta Koh Changille, että samantapaisten moottoripyörämatkojen päässä on lahden toisella puolella monta mielenkiintoista kohdetta. Koh Samui, Koh Lanta ja Krabi esimerkiksi. Kovin kaukana ei ole Phuketkaan. Puhumattakaan kaikesta muusta rannikosta ja sisämaasta, joista en vielä tiedä mitään.

Vaikka jokaisen hyväksi koetun jälkeen tulee usein kohmelo, uskon tällä hetkellä pärjääväni Tatan eli Morakotin kanssa samojen seinien sisällä yhtä aikaa. Se tuntuu yksinäisten vuosien jälkeen tosi hyvältä. Joten pari, kolme viikkoa sitten ostin moottoripyörän, jonka sain tänään. Skootterimallisen, Honda PCX 160 Endless Sport Editionin, joka ensimmäisen päivän 20 kilometrin jälkeen palautti intohimoni moottoripyöräilyyn. Luoja, jos hänkään, tietää milloin saan vihreän kirjan ja siitä joskus kuukausien kuluttua rekisterikilvet. Punaisia, odotusajan kilpiä täällä ei olekaan, joten ajelen ilman niitä.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Mitä tuommoinen kulkine siellä kustantaa??

For life kirjoitti...

Euroissa vähän alle 3000. Netistä löytyy tarkatkin hinnat. Luulen, että mallia I ei ole tehty kuin yhtenä vuotena.