Viime talvena kulki laiva nimeltä Seahorse Sattahipistä Songkhlaan ja takaisin. Minäkin olin sinne menossa osaomistus-Zoomer X:llä ystävystyttyäni Seven Seasissa lomailleen australiansuomalaisen kanssa. Olimme jo satamassa lippuja ostamassa, kun sanoin miehelle, että viereisiin, kolmeen maakuntaan ei ulkoministeriömme suosittele tarpeetonta matkustamista. Uusi orastava kaverini osoittautui jättiläisen kokoiseksi vellihousuksi ja totesi, ettei hän sitten lähde lainkaan. Vaikkemme edes olleet menossa rauhattomiin maakuntiin.
Eilen huomasin ministeriömme lisänneen Songkhlan joukkoon neljänneksi. Kun siitä kerroin Morakotille, hän ihmetteli sitä suuresti. Todeten, ettei ole edes kuullut saati lukenut siellä olleen mitään tappeluita tai muitakaan nujakoita. Lopuksi hän sanoi vielä, että sehän on turistikaupunki. Mielessäni hymähdin Australiassa asuvaa suomalaista, joka löi luurin korvaan, kun hänelle soitin. Ajattelin myös listalle tullutta Songkhlaa, jota jättiläinen etukäteen kavahti. Että jos lähettäisin hänelle hamekankaan ja laittaisin saatesanoiksi "ennustajaeukolle" 🤣.
Kuukausi aiemmin huomasin kyseisen laivan tehneen koematkan Koh Samuille Sattahipistä. Itse asiassa odotin reitin aukaisuakin, sillä sitä myöten olisi ollut mukava mennä Phatthalungiin. Väylä ei ollut vielä auki, vaikka joku paljon Thaimaan asioista mielestään tietävä suomalainen toista Facebook-sivuilla väittikin.
Toissa päivänä ajoimme lähelle Songkhlan maakunnan rajaa. Ison järven rannalle, jossa tapasin seudun ensimmäisen farangin. Oikein mukavan oloisen saksalaismiehen, joka autoili yksin sinne tänne pitkin Thaimaata. Ei ollut näkynyt hänellekään rauhattomuutta. Mielessäni kyllä pohdin yli puolen vuorokauden junamatkaa Bangkokista. Kun jäimme pois Phatthalungin asemalla, jatkoi juna menoaan kohti rauhatonta etelää ja Malesian rajaa. Ehkä junavaunuissa kiertäneet virkapukuiset asemiehet olivat jotain sellaista varten mistä en tiedä mitään.
Kun sadekausi päättyy täällä, aion ottaa ohjelmaan jotain 100 - 200 kilometrin päässä olevia rantakohteita uudella PeeCeeX:lläni. On kyllä oikein mukavan tuntuinen kaksipyöräinen, jolla on ilo ajella ja tehdä ehkä jokunen yön tai useamman yli reissukin. Mutta siinä on vielä säätämistä, jos Tata on mukana. Kun vauhti nousee yli viidenkymmenen, kuuluu takaani lähes jatkuva pläp pläp...., joka voittaa tuulen huminan, liikenteen melun ja moottorin äänen.
Sen verran olen oppinut tuntemaan äänilähdettä, että jos tahdon hänet mukaani, on minun annettava periksi. Muuten hän kulkee junalla tai bussilla ja minä yksin tyhjän takapenkin kanssa pyörällä rantakohteisiimme. Näin voi tosin käydä silti, vaikka lupaisin nopeuden takuumieheksi kuu-ukon🌛 taivaalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti