Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 29. marraskuuta 2022

Adventti- vai joulukalenteri?

Piti elää yli 70 vuotta tietääkseni, että adventti-ja joulukalenterit ovat eri asia. En kyllä taida olla ainut tietämätön. Adventtikalenterin ensimmäinen päivä on ensimmäinen adventtisunnuntai ja joulukalenteri alkaa joulukuun alusta. Oma, tämänvuotiseni ei ole oikein kumpikaan, vaan siltä väliltä, sillä se alkoi tästä aamusta. Kaksi päivää adventin jälkeen ja kaksi päivää ennen joulukuun alkua.

Sovellus syntyi laskuvirheen vuoksi tehdessäni toissapäivänä kalenteria, koska en löytänyt mieleistäni. Niinpä hankin kaksi, pientä aarrearkkua puolillaan metallipäällysteisiä eri maiden suklaarahoja. Niitä yritin laskea Lotuksen tavaratalossa kirstun läpinäkyvän seinän läpi moneen kertaan. Päädyin aina 21 kappaleeseen, joten ostin molempiin kolme kolikkoa lisää. Mutta rahojen määrä olikin 20, joten aattoaamu ammotti tyhjyyttään.

Eilen ajoimme 10 kilometriä takaisin Lotuksen tavarataloon uuden karheilla PeeCeeX skopellani, joksi urbaani-sanakirjan mukaan skootteria myös kutsutaan. Sana sinällään istuu makuuni paremmin kuin kutsua reilusti yli satapiikkistä pyörää mopoksi. Sain "kultarahani". Lopun tilan kalenteriarkuista täytin pienillä metallipaperilla jalkapalloiksi naamioiduilla sulkaahelmillä 🙃. 

Tänä aamuna oli ensimmäisten makupalojen aika, joka taisi olla Norjan sadan kruunun raha. Elämäni alati lisääntyvässä lapsenmielisyydessään on tällä hetkellä hyvin hyvää, josta kaikesta yritän muistaa olla kiitollinen vähän joka puolelle. Vielä meillä ei ole mitään tietoa kuinka vietämme aattoa tai olemmeko vain kotona, kuten muinakin iltoina. Sekin on mahdollista, että olemme jouluna jossain lähisaarille turistien joukossa.

Illalla innostuin Nukkumattia odotellessa penkomaan lähes kaiken tietävästä nettimaailmasta jouluun liittyvien kalentereiden historiaa: "Ensimmäinen kirjallinen maininta joulukalenterista löytyy hampurilaisen Elise Averdieckin lastenkirjasta vuodelta 1851. Siinä äiti ripustaa lasten iloksi seinälle joka ilta uuden kuvan. Rothenburg ob der Tauberissa sijaitsevan saksalaisen joulumuseon tietojen mukaan toisissa kodeissa tyydyttiin 1800-luvulla päivittäisiin liituviivoihin, repäistiin kalenterin lehtiä tai aseteltiin joka päivä yksi olki lisää seimeen. Olipa lasten iloksi myös rakennettu vaneriset taivaantikkaat, joita pitkin Jeesus-lapsi joka päivä astui yhden askelman lähemmäs maata. Vuonna 1902 myytiin painettua joulukelloa, jonka viisari eteni päivä päivältä 13:sta 24:ään. Ensimmäinen varsinainen painettu kuvajoulukalenteri ilmestyi Münchenissä vuonna 1908. Sen oli kustantanut kirjakauppias ja juuri kirjapainon osakkaaksi tullut, luultavasti lapsuusmuistojen innoittamana. Pikkupoikana Gerhard oli saanut äidiltään joulun alla 24 pikkupakettia, joista hän oli joka päivä kuorinut leivonnaisen."

Ei kommentteja: