Thaikotimme Seven Seas

Jokunen vuosi sitten hankimme pienen asunnon 7 rakennuksen, 1500 condon Seven Seasin sekä klubitalon ja pienen hotellin Sonia Residencen kokonaisuudesta. Tai oikeastaan Päivis hankki, vaikka olimmekin aviopari. Hän vaan yks kaks yhtenä päivänä kysyi, että mitä mieltä olen, jos hän hankkii pienen condon Jomtienilta. Tähän minä, että "olet aina ollut tukenani hölmöissäkin jutuissani, joten tottakai, saat tukeni ja tarvittaessa apunikin unelmaasi. Hankinta osoittautui hintavammaksi, joten itsekin sijoitin hieman Thaikotiin. Näin siitä tuli määrätyllä tavalla ja sopimuksella yhteinen, vaikka avioliittomme karahtikin kiville.

Ensin kiersimme monen monta valmista tai valmistumassa olevaa kohdetta. Mutta vaikka omia polkuja kulkevia olemmekin, samoja polkuja olivat kulkeneet jotkut muutkin ennen meitä. Kaikki mihin mielistyimme, olivat jo menneen vikkelimmille.

Oli tyydyttävä toiseksi parhaaseen tai suurennettava riskejä. Me otimme isomman riskin ja maksoimme etumaksun kohteesta, jossa ei ollut edes keppejä tontin kulmissa. Kun kohde oli vielä meille kerrotun mukaan intialaisen rakennuttajan ensimmäinen hanke Thaimaassa, olivat riskit melkoiset. Valintaa helpotti, kun Päivis sanoi, ettei merinäköala ole hänelle tärkeä. Sen jälkeen etsimme vain niitä, jonka terassilta pääsee suoraan altaaseen. Ja minä salaa yöaikaan nakuna 🤫

Jo varhaisessa vaiheessa selvisi, että Seven Seas ei ole valmis myyntipuheissa ja papereissakin luvattuna määräpäivänä. Samalla selvisi sekin, että valmistuspäiviä oli sopimuksessa kaksi. Toinen ehkä myyntitarkoituksiin ja toinen tasan vuoden päässä siitä. Se olikin ratkaisevaa, sillä siitä päivästä olisivat langeneet myyjän maksettavaksi viivästymissakot.

Mutta niin ei käynyt, vaan juuri sinä päivänä saimme avaimet käteen valmiiseen Thaikotimme. Tai taisin ole yksin ne kuittaamassa Päiviksen ollessa vielä osin työelämässä. Ympärillä kaikki oli keskeneräistä ja asunnot valmistuivat sieltä täältä sitä mukaa, kun itse kunkin sakkopäivät lähestyivät.

Meistä oli mukavaa asua valtavan rakennustyömaan keskellä kuunnellen sirkkelin ääntä ja vasaran pauketta usein aamusta iltaan. Elävästi muistan alun ennen ensimmäistäkään betonipaalua koirien katsellessa ihmeissään mitä tapahtuu heidän valtakunnassaan. Yhtä hyvin muistan rakentajina työskennelleen thaipariskunnan pienine lapsineen heidän asuessa tulevan kotimme betonilattialla. Seiniäkään ei ollut. Taisimme viedä työmaalla päivittäin unelmoidessamme lapsillekin joskus jonkun makeispussin.

Tämän päivän annosta kirjoittaessani ja mieleni liikkuessa menneisyydessä huomasin jälleen kerran kuinka rikasta on elää muistoissa uudellen jo kerran elettyä. Joten saatan jatkaa Seven Seasistä ainakin huomenna, vaikka olen kirjoittanut aiheesta monesti aiemminkin. Paljon on mennyt pirstaleiksi avioliittoineen ja Harley Davidsoneineen ja muista loppuelämän haaveista ja suunnitelmista. Aika on myös kullannut muistoja. En silti elä eilistä, vaan tätä päivää ja huomista. Myöhäistä ei ole aloittaa alusta niin kauan, kun mielikuvitus on tallessa.