Thaikotimme Seven Seas, osa 4 ja vähän muutakin

Janne Siilin kannanotto maailman menosta laittoi tariointini kaukomaan kodistamme päivän tauolle, joten jatkan nyt siitä vielä puolikkaan kirjoituksen verran.

Tulihan Seven Seasiin muutakin suomalaista kuin Harvia saunojen irvikuvineen. Nimittäin Koneen hissejä 1-8 kerrosten välille parisenkymmentä kappaletta. Missä tahansa maailman kolkassa niillä kuljenkin eestaas ylös ja alas, on se tuote, josta voi suomalainen olla ylpeä.

Hissit liittyvät myös yhteen ajatukseeni, jota kauppasin sisäpiirissä silloin, kun Pattaya Suomi-Seurana halusimme omat tilat. Kuiskuttelin joidenkin korviin, että jos tilat ostetaan Thaimaan suurimmalta suomalaiselta rakennuttajalta, niin ehkä voisimme tehdä jonkinlaisen kolmikantasopimuksen hisseistä uusiin kohteisiin ja Kone Oy ponsoroisi Seuralle tavalla tai toisella toimitilat. Olen edelleen sitä mieltä, että se olisi ollut neuvottelemisen arvoista, olisi lopputulos ollut mikä tahansa.

Luulen, että olen nyt Thaimaassa ensi kertaa sadekauden aikaan, sillä oltuani täällä kohta kolme viikkoa, on vettä tullut lähes päivittäin itselleni sopivina annoksina. Monesti olen muistanut kotiin tullessani kuin uitettu koira äitini sanat, että kyllä kesä kastelemansa kuivaa. Näin se on tehnyt ja onkin hieman yllättävää huomata kuinka vähän kaipaan taivaalta aamusta iltaan porottaavaa aurinkoa.

Joskus harrastin moottorikelkkailua ja olin sen johdosta joka talvi Lapissa. Ajattelin silloin, että turismista siellä leipänsä saavien piti hankkia vuoden leivät puolessa vuodessa. En osannut edes ajatella, että näin on lähes joka puolella maapalloa matkailusta elantonsa saavien kohdalla. Vain harvassa paikassa lappaa jengiä tasaisena virtana läpi vuoden.

Thaimaassa sesonki on yllättävät lyhyt. Pian elämme lokakuun puolta väliä eikä ole vielä sesongista tietoakaan. Kun vastaavasti ollaan ensi vuoden helmikuun lopulla, on kauden matkailuhuippu auttamattomasti takana. Silti kaikkien pitäisi saada ruokaa vuoden jokaisena päivänä.

Ehkä ymmärrän suomalaista, joka golfkentän sähkövastuksilla lämmitetyllä viheriöllä ja nurmella raakkuu kuinka luontoa tuhoavaa sekä varsinkin energiaa kuluttuvaa on matkustaa auringon perässä 8000 kilometriä eestaas. Tai kuten tänään joku Facebookissa sanoi, että hyvän seksin perässä kannattaa lentää sama matka, en ehkä siltikään ymmärrä. En ymmärrä aina itseänikään.

Raastavinta itselleni on ollut yksinäisyys, joka kai loppupeleissä voi viedä hengen oman käden kautta tai muuten. No, sitä en ole harkinnut. Mutta itse valittu yksinolo on eri juttu kuin mukana joskus tuleva yksinäisyys. Vasta nykyisin olen oppinut ymmärtämään jotain siitä yksinäisyydestä, jonka avioero tai puolison kuolema voi saada aikaan. En toivo sitä kenellekään, vaikka tiedänkin, että yksinäisyyden kanssa voi oppia elämään. Se on opettanut minulle paljon luonnosta, kasveista ja eläimistä, joille puhuinkin. 

Ehkä puhun jatkossakin, vaikka yksinäisyys onkin tällä hetkellä takana menneisyydessä. Nyt olen jakanut viimeiset kaksi viikkoa toisen kanssa. Vaikka se päättyisi huomenna, on jokainen sekunti ollut sen arvoista. Toki käsitän, että humalan jälkeen tulee kohmelo ja huuman jälkeen arki. Juuri tässä hetkessä uskon, että arkeni ei ole tulevaisuudessa samanlaista kuin ennen.