Kerran luulin olleeni väärässä, mutta erehdyin... 👍

Kun kirjoitan tai sanon jotain, joka on mielestäni totta, saan silloin tällöin jankuttajan maineen. Usein niiltä, jotka ovat eri mieltä ja luulevat olevansa oikeassa. Eikä itsetunto tai sen puute mahdollista sen myöntämistä. Se onkin joskus varsin karvasta kalkkia nieltäväksi itse kullekin. Olen opetellut sen taidon, kuten myös julkisen anteeksipyynnön.

Joku päivä sitten kirjoitin, että tämänhetkisen elämäni kirkkaimmalla valolla junalippu Bangkokista Phatthalungiin maksoi vähemmän kuin minulla. Arvelin tiketissäni olleen farangi- tai ikälisää. Tänä aamuna siitä väittelin Morakotin kanssa ja olin ehkä 🙂 väärässä. Onneksi olin ottanut lipusta kuvan, josta saatoimme nähdä, että kymmenen senttiä kapeampi ylävuode ehkä 🙂 oli sata bahtia halvempi. Jankuttajan maine tulee ehkä 🙂 siitä, että joka tapauksessa lippu, joka oli nimelläni, oli kalliimpi. Siihen ei kielitaito riitä oliko se kumpi peti. 

Palaan vielä ruokatottumuksiini. Täällä ja muuallakin silloin tällöin joku kysyy mitä voin ja en voi syödä. Melkein aina vastaan, että mitä vaan, mutta tulista ruokaa vältän. Täällä kaikkiruokaisuus onkin päässyt oikeuksiinsa. Olen syönyt paljon sellaista, mistä minulla ei ole mitään käsitystä. Syömisen perusteluksi on riittänyt, että jos muut syövät, minäkin syön.

Eilen opetin Tatalle uusia taitoja, vaikka luulin, ettei niitä tarvitse opettaa. Olin nimittäin saanut päähäni, että syödään lättyjä eli räiskäleitä, jos täältä löytyy tarpeita ja kotoa välineet. Kolme kauppaa ja kaksi kanalaa kierrettyämme oli koossa paistoöljy, valmis lättyjauho, maito ja kananmunat sekä mansikkahillo. Kotona sitten selvisi, että Morakot ei ole ikinä syönyt lätttyjä saati paistanut niitä.

Joten minä opetin hänen on/off kaasukeittimellä sen taidon. Hieman oli eksotiikkaakin mukana, sillä haarukka esimerkiksi toimi vispilänä. Kun homma oli tehty, oli syömisen aika. Olivat oikein hyviä. Etukäteen olin saletti, että uuden taidon opetellut paistajakin pitää niistä. Mutta olin väärässä, sillä hän totesi arvatenkin kohteliaisuudesta, että hyviä ovat. Mutta lisäsi hieman mumisten, ettei kuitenkaan thairuokaa. Joten hän söi yhden ja yhdeksän jäi minun lautaselleni.

Joskus Päiviksen kanssa kierrellessä on kasvissyöjälle kelvollisen ruokapaikan löytäminen ollut monen mutkan takana. Onneksi uuden elämän matkaeväänä on siitä saatu oppi ja pitkämielisyys. Sillä melko lailla varmaa on, että Morakot ei löydä mieleistä ruokaa ruokapaikasta, jos siellä ylipäätään tehdään ja myydään myös länsiruokaa.

Siispä minä opettelen uusia elämäntapoja, ruokatottumuksia ja vähän sanojakin. Sillä joskus lautaselleni kipataan jotain, mistä minulla ei tosiaankaan ole mitään käsitystä. Kippaaja katsoo astia kädessä suoraan silmiini ja odottaa... Ja minä sanon mausta riippumatta kohteliaisuudesta "aroi, aroi", jonka oletan tarkoittavan "herkullista", jolloin kulhoni täyttäjä hipsii matkoihinsa hymyssä suin.