Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 22. lokakuuta 2022

Kaikella on aikansa

Monelle on tuttu sanonta "parempi myöhään kuin ei milloinkaan". Elämä on opettanut senkin, että joskus on parempi, ettei milloinkaan kuin myöhään. Nyt olen ollut Thaimaassa pian kuukauden. Vaikka takana on useita reissuja, vasta nyt olen viettänyt aikaa enemmän paikallisten keskuudessa. Olen opetellut tapoja "parempi myöhään" ja söin tänään ensimmäisen kerran Romphoon torilla istuen pienellä muovijakkaralla. Vaikka erotunkin paikallisista kuin yö päivästä jo kirjavien, usein naisten vaatteitteni vuoksi 🤫.

Lähes joka aamu olemmekin käyneet asioimassa vähintään katukeittiöissä. Tämän on saanut aikaan Morakot, jonka seurassa olen viihtynyt hyvin. Vaikka viihtymiseeni mahtuu mieleni pahoittamisen yrittäjä, jolle vieraskin ihminen voi olla "se nainen".

Mieleen palasikin ensimmäisen vaimoni ystävät ja sukulaiset, jotka selkäni takana puhuivat, että mitä se Liisa sellaisen juopon aikoo ottaa? Juo vain rahat. Ja vastaavasti minun tuttuni ihmettelivät, että mitä se sellaisen ramman, polion sairastaneen naisen ottaa? Olisihan Jorma terveenkin saanut. Se sai aikaan meissä, tulevassa avioparissa, että häissämme olivat läsnä vain vihkipappi sekä todistajina kanttori ja valokuvaaja. Oli mahdotonta poimia ainostaan ne, jotka olisivat tulleet häihimme aidosti iloitsemaan yhteisen elämämme virallistamista. Silloin pidin pääni ja niin pidän nytkin, vaikka usein on takkiin tullutkin. 

Avioliittoni Liisan kanssa oli erinomainen koulu opetella huomaamaan ja hyväksymään erilaisuutta. Tapasin hänet Mäntsälässä transaktioanalyyttisen ryhmätyön peruskurssilla, jonka minulle maksoi ystäväni Kaj Mannerheimo saatesanoilla, että saat ainakin viikon syödä ja nukkua jossakin.

Siellä oli toinenkin pyörätuolin käyttäjä. Syytä siihen kysyin Liisalta, joka sanoi, että sehän selviää, kun menet kysymään. Sellainen hän oli. Minähän menin ja meistä tuli Eilan tai Eijan kanssa pitkäksi toviksi kelpo ystäviä. Ehkä Liisan ansiosta havaitsin tänä aamunakin eri puolilla toria puolen tusinaa näkövammaista hankkimassa rahaa leipään muun muassa erilaisin musiikkesityksin. 

Jokilaakson yksinäiset vuodet ovat padonneet sisääni toisten ihmisten kaipuuta ja olenkin nyt viihtynyt muiden seurassa loistavasti. Pysähtynyt milloin minnekin vaihtamaan vajavaisen sanavarastoni sisältöä paikallistenkin kanssa, joilla on yhtä pieni muun kielinen valikoima. Joka tapauksessa meneminen paikallisten keskuuteen on avannut kokonaan uuden lehden Thaimaasta.

Muistan arkuuteni ylipäätään ulkomaalaisten kanssa, koska kielitaitoni on hyvin puutteellinen. Joku opettelee vaivaan paikallista kieltä. Sen vaikeudesta sain maistiaisia, kun pyysin ystävääni Jorma Kuitusta tulkkausavuksi mennessäni Mae Phimiin isännöintitoimistoon. Työntekijä yritti kohteliaasti otsa kurtussa saada selvää mitä kaimani pyynnöstäni thaiksi selitti. Viimein virkailija kysyi englanniksi, että voisitko puhua englantia 🤣. 

Ei kommentteja: