Aloitan taas alusta

"Keräsin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin." Näin olen tehnyt muutamasti ajatellen joka kerta, että tämä on viimeinen etappi ja tässä vietän loppuelämäni. Niin ei ole käynyt, sillä vain harva asia on mennyt kuten olen suunnitellut. Tärkeäksi onkin tullut esittää itselleen kysymys: "Milloin ihminen on liian vanha aloittamaan alusta?"

Kimpsuiksi ja kampsuiksi sanotaan tavaroita ja muuta irtaimistoa, jotka kuljetamme mukanamme. Vaikka olen useasti jättänyt jälkeeni kaiken, on mukana kulkevaakin kertynyt. Koti-irtaimiston lisäksi liioittelematta enemmän kuin rekka-autollinen.

Silloin tällöin avaankin Muistojen merikonttien ovet, astun sisään enkä pääse sieltä hevin pois. Täysin tarpeeton tavara vangitsee minut. Menneisyys vie mukanaan. Hyräilen Tapsa Rautavaaran kappaletta Isoisän olkihatusta ja annan kaiken aiemmin koetun kuljettaa itseni uudelleen sellaiseenkin, mistä en ole puhunut kenellekään koskaan.

Nyt 72-vuotiaana aloitan taas alusta. Paljon kokeneempana, mutten yhtään viisaampana. Tuntuukin siltä, että mitä kauemmin elän, sitä tietämättömämmäksi tulen. Kokemus on kuitenkin auttanut karsimaan jotakin sellaista, jota en tahdo enää taipaleelleni kumppaniksi. Kuten tupakkaa, alkoholia tai muita aineita, jotka sumentavat aidon todellisuuden. Joka on täynnä uusia valintoja, joista en etukäteen tiedä osoittautuvatko ne oikeiksi vai vääriksi. 

Ehkä olen silti kehittynyt väärien valintojen asiantuntijana. Kyky ja rohkeus karsia elämästä vääriä polkuja on mahdollistanut elämän koelentämisen. Se on yhä hienoa menoa, jota kannattelee yhtä lailla epäonnistumiset kuin onnistumisetkin.

Viime yönä yksin valvoessani ajattelin jälleen kerran, että jokainen kolikko joka minulla on kuollessani, on itse tekemäni laskuvirhe. Eräällä lailla olen onnistunut varsin hyvin pysymään tässä viisaudessa. Olisikin kohtuullisen huono tavoite kuolla rikkaana. Olen yhä vähemmän sidoksissa rahaan, jota minulla on päivä päivältä vähemmän. Silti sitä on riittänyt varastettavaksi ja vähän muidenkin taskuun, jotka ovat onnistuneet saamaan sitä vääryydellä itselleen ja asiamiehilleen.

Eikä minusta kirjaimellisesti koskaan täysin tyhjätaskua tulekaan, sillä eläkettä maksetaan viimeiseen hengenvetoon. Luulen nauttineeni siitä jo niin kauan, että Ilmarinen ei enää maksa sinne maksamiani rahoja takaisin, vaan olen siirtynyt uudelleen yhteiskunnan elätiksi 👍.

Tänä päivänä olen hyvin innoissani, alakulo on tipotiessään ja rakennan taas elämääni leppoistamispäivieni ratoksi vanhoista ja uusista palasista. Siinä on hyvä muistaa, että todellinen muutos lähtee kaiken, siis kaiken kyseenalaistamisesta ja on hyvä aloittaa se itsestään.