Vajaa 18 vuotta sitten lensin tsunamin jälkeen ensimmäisen kerran Päiviksen kanssa Thaimaahan. Sen jälkeen oli vuosien tauko, kunnes aloimme käymään vähintään kerran vuodessa. Käyntikerrat eivät enää mahdukaan sormieni eivätkä varpaitteni määrään.
Yksikään reissu ei ole ollut toisen kaltainen eikä pettymys ja pidänkin maasta ja sen ihmisistä paljon. Kuten myös koirista. Uusimpien tutkimusten mukaan ihmisen ja koiran yhteinen taival onkin 40 000 vuotta vanha. Mutta silti on ihmisiä, jotka eivät pärjää sen kanssa, että koirat, omat, naapurin ja eivät kenenkään, ovat irrallaan. Se on maan tapa ja minulle sillä selvä. Itseasiassa, jos se ei ole ongelma paikallisille, ei sen pitäisi olla sitä muillekaan, sillä maailmassa löytyy yllin kyllin paikkoja, joissa koirat ja kissatkin ovat kytkettyinä. Eikä tarvitse kävellä bambukepin kanssa.
Suomessakin muistan ajan, jolloin kylän koirat olivat aina irti. Oikeastaan vihaisen koiran varmin tunnusmerkki oli, että se oli kytketty kettinkiin. Silti lapsena silloin tällöin joku juoksi fillarini perään ja onnistui puremaan nilkasta tai säärestä. Suomalaiset ovatkin unohtaneet kuinka pärjätä irrallaan olevien koirien kanssa. Sitä en tiedä kuinka thaimaalaiset sen tekevät. Nimittäin pärjäävät koiriensa kanssa ilman farangien rottinkisauvoja.
On toinenkin asia mitä en tiedä. Nimittäin kuinka on mahdollista, että Seven Seasissa on vähemmän kuin koskaan turisteja ja thaimaalaisia samanaikaisesti enemmän kuin milloinkaan. Täynnä olevat autojen parkkipaikat selittyvät osin Bangkokin seudulta tulleilla vapaa-ajan viettäjillä, mutta se ei selitä sitä, että skoottereita oli tänäkin aamuna niille varatut alueet täynnä. Zoomerinkin vein aivan aidatun alueen toiselle laudalle.
Myös närästyksensä on paikallisillakin, jotka ainakin jotenkin johtuvat farangeista. Kun aikoinaan asuimme Pattaya Suomi-Seuran hotelli Soi Welcomelta vuokraamien toimitilojen ylimmässä kerrokseesa, kuului kirjalliseen sopimukseen meidän ja kahden muun asukkaan hotellin allasosaston käyttöoikeus. Sitä käytimmekin innokkaasti. Kunnes eräänä päivänä altaalle tuli luoksemme vartija jonkun sortin apulaisjohtajan kanssa ja ajoi meidät pois. Ei auttanut, lähdettävä oli, vaikka näytimme sopimusta. Jonkun sortin joku sanoi sen olevan vain kopio eikä edes hänen allekirjoittanansa. Kun Seura lopetti vuokrasopimuksensa hotellin kanssa, olin aidosti vahingoniloinen 🤙. Sitä ylläpidän edelleen ja käyn Zoomer X:llä katsomassa siitä saakka tyhjillään olleita Seuran tiloja sekä rapistuvaa hotellia.
Vähän saman tapaisesti kävi eilen. Minulla oli nimittäin vuosi sitten erimielisyyksiä kulkureiteistä kovastikin juoneen näköisen vartijan kanssa. Asia sovittiin, kättä paiskattiin ja hymyiltiin hymyjen maassa paikalliseen tapaan. Kaikki oli hyvin tai sitten ei. Eilen nimittäin hän kilkutteli Thaikotimme ovikelloa ja sanoi, että terassimme edessä viisi vuotta olleet vihreät rantatuolimme on nostettava parvekkeen kokoisen, pienen terassimme sisäpuolelle. Tällä hetkellä vartija aiheutti minulle pienen korvakutinan 🦻 ja katson lähteekö se vain rapsuttamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti