Työnarkomaani kun olin, se tarkoitti, että oli kyettävä hyppäämään pois hektisestä työelämästäni. Ehkä henkisesti vaikeinta kuitenkin oli ensimmäiset viisi vuotta, jolloin olin osa-aikaeläkkeellä. Kuusi viikkoa töissä ja kuusi viikkoa pois töistä. Sitä jatkui viisi vuotta. Sen ajan olin täysin tarpeeton, sillä sain tehdä mitä halusin juuri niin kauan kuin uusi johto ei nähnyt siinä mitään järkeä. Mutta kun näki, kokoontui jossain joku "ydintiimi", joka vei monta hyvää aihiota "osaavampiin" käsiin saamatta niitä koskaan valmiiksi 🤫.
Kuinka kaipasinkaan vuosipäivän ateriaksi HK:n Sinistä, ruisleipää ja Turun sinappia. Itse asiassa kaipaan niitä nytkin, sydäninfarktini 16. vuosipäivänä. Sitä vietän 22 tuntia kestävällä matkalla, juuri tällä hetkellä junassa Siaminlahden toiselle puolelle.
Ensimmäisen tai toisen vuosipäivistä vietin Kolumbiassa katulasten kanssa Bokotassa ja viidakon reunalla vuoristossa, Sasaiman kylässä. Viiden viikon ajan söin banaaneja aamupalaksi, päivälliseksi ja illalliseksi. Banaanikeittoa, banaanisalaattia, banaanikakkua, banaania paistettuna ja banaania keitettynä. Banaanit ja mielikuvitus tuntuivat olevan ehtymätöntä keittiössä.
Mutta olen minä vuosipäivää aiemminkin Thaimaassa juhlinut. Lihapatojen äärelläkin, kun hammasharjat olivat vielä vierekkäisissä Muumimukeisssa Päiviksen kanssa. Ruokakuppi tosin ei silloinkaan ollut yhteinen, sillä elämäni tärkein ihminen oli ja on yhä entistä tiukempi kasvissyöjä. Karjalanpaistia silti tarjosimme kaikille halukkailla Jomtienin Ravintola Helmessä. Toki kasvisvaihtoehtokin oli tarjolla.
Nyt matkaan yöjunan makuupaikalla kohti Phatthalungia, jossa olemme ehkä 6-7 maissa aamulla. Voi olla, että kirjoitan huomenna hintoineen kuinka matka sujui rapakon toiselle puolelle. Paljon Hua Hinia ja Phuketia etelämmäksi. Itse asiassa lähelle rauhattomia maakuntia, jonne ulkoministeriömme ei suosittele matkustamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti