Thaimaan taivaan alla

Aikaerosta oli ainakin se yhden yön hyöty, etten edes muista milloin olen nukkunut seitsemään saakka. Ehkä olisin nukkunut kauemminkin, mutta kello herätti ja muistutti, että on aamulääkkeiden aika. Blogikirjoituksen aikakin on ollut toisin, sillä normaalisti kirjoitan sen aamuisin. Eilen kuitenkin väsäsin sitä kymmeneltä illalla ja nytki kello on yli 19 tätä tehdessä.

Tänään kaivoin osaomistus-Zoomerimme autohallista, jossa se oli perimmäisenä. Kun sain avaimen virtalukkoon, jännitin hörähtääkö käyntiin vai ei. Minusta kyllä tuntui, että Honda ikäänkuin hieman jo hirnahteli, kun vein avaimet lähelle. Joku onkin sanonut, että lähti käyntiin kinosten keskeltä kuin palmun alta. Niin Zoomerin teki, mutta sehän olikin puoli vuotta lähes palmun alla.

Ensiajona lähdin katsomaan onko Lenksujalka Sweetheart vielä elävien kirjoissa. Kyllä vain, häntä vatkasi entiseen tapaaan. Tuli hyvä mieli, kun se muisti toisen elämänsä pelastajista. Toinen oli Päivis. Alkutaipaleestaan se ei kuitenkaan ehkä olisi selvinnyt ilman Gerryä. Tai jatkosta ilman mopotaksiasemaa, joka on nykyisin sen koti. 

Matkaa jatkoin petankkipaikalle katsomaan onko seinän viereen puoli vuotta sitten nojaamaan jäänyt, eläkkeellä oleva verokarhu vielä paikallaan. Ei ollut, vaan se oli ottanut jalat alleen tai päätynyt jonkun kainaloon, ehkä takaisin lapsille pehmoleluksi. Hyvä niin, jos niin on. Me pelaamme Buddha-aukiolla petankkia kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaisin. Silloin pelikentällä on etupäässä englantilaisia, kuten nytkin. Sekin on mukava juttu.

Aamun ensimmäisen tutun kävelylenkinkin tein. Mukana entiseen tapaan kulkukoirien lahjontapussi. Viikatemies oli niittänyt satoa koiramaailmassa, mutta tuttujakin karvanaamoja oli. Oli myös uusia koirakasvoja, joista joku alta kulmien ja empien katseli, että mikähän tuo on. Mutta tutuiksi tullaan, tiedän sen. Aamulenkin kantapaikassa ei ollut Soda Wateria juotavaksi. Hymyilevät kasvon vaan sanoivat: "Tu molou". Yhtä huono tai oikeastaan vielä huonompi tuuri oli kanta-aamupalapaikkani kanssa, sillä se oli vallan suljettu. Ehkä sekin oli tu molou.

Tällä luonteella voisin hankkia pikku stressin, kun tulee tutuille mestoille kuukausien tai vaikka vuodenkin poissaolon jälkeen. Osa asioista on pysynyt kunnossa ja osa ei. Suihkuletku saattaa vuotaa, sarana on tullut tiensä päähän ja niin edelleen. Paikallinen nettiliittymäkin oli sanonut sopimuksen irti, jonka toimivaksi saaminen ilman kielitaitoa ei ole itselleni aivan simppeli asia. Mutta juttu kerrallaan kaikki järjestyy. 

Onnistumisista ja kunnossa säilyneistä asioista jaksan iloita ja elämä on laiffii. Ainakin huomiselle on vielä pari asia, jotka vaativat malttia, sillä Ulkomaalaisvirastoon pitää mennä ilmoittautumaan liitteiden kanssa, että olen taas täällä. Toinen on aivan uusi asia ja on mentävä Pattayan kaupungintalolle maksamaan joku, sinällään pieni maksu, olisiko maavero, en tiedä. Buddhakukkulan toiselle puolen siis hipsin huomenna etsimään City Hallia. Varsinkin, jos selviän kohtuullisessa ajassa Immigrationista.