Lukutottumukseni, osa 3

Lukutaidon karttuessa monipuolistui lukemiseni. Ensimmäisten taskukirjojen joukossa olivat Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailut. En muista mistä niitä hankin, vaikka luinkin useita kymmeniä tai satoja. Pian rinnalle tulivat muut dekkarit ja villin lännen tarinat, Colorado, Colt, Lännensarja ja niin edelleen. Mieleen on raaimpana jäänyt Morgan Kane. Suomalaisia sotakirjojakin luin aikani. Muistelen, että minulle tuli jossain vaiheessa Kansa taisteli -lehtikin.

Sanomalehtiä posti toi Forssan lehdestä lähtien, sillä olin vaihtanut Liisan kanssa hänen vanhan Volvonsa pieneen mökkiin Forssan Matkun kylässä. Halusin tietää sen ajan seudun menosta enemmän. Muistona siitä on mökin pihasta tuomani myllynkivi, joka oli Heikkilän kodissamme puutarhapöytänä. Nykyisin se on Merikonttikodin ikkunan edessä.

Tilaamiani aikakauslehtiä olivat ainakin Hymy, Nyrkki, myöhemmin Nyrkkiposti ja sitten Nykyposti sekä Ratto. Isto Lysmä ja Veikko Ennala olivat suosikkikirjoittajiani. Tällä erää viimeinen kotiini paperisena tullut sanomalehti on Keski-Uusimaa. Laatikkoon tai luukkuun on aikansa kannettu myös ainakin Hesari ja Keskisuomalainen. Näitä kaikkia luen ja selailen nykyään sähköisessä muodossa. Samaan joukkoon kuuluvat Iltalehti ja Iltasanomat. Koska laskunikin tulevat sähköisesti, Soiniityntien postilaatikkoon tulee mainosten lisäksi säännöllisesti vain Aku Ankka.

Paperisina ovat tulleet myös Valitut Palat ja Suomen Kuvalehti. Jälkimmäisen lupasivat toimittaa talvisin Thaimaan osoitteeseemmekin, mutta toimitukset olivat niin epäsäännöllisiä, että joskus saattoi mennä kuukausi ja kauemminkin ilman lehteä. Kunnes kaikki tupsahtivat Seven Seasin ala-aulan lokerikkoon kerralla 🤣.

Erilaiset, luettavat kirjat ovat kuuluneet elämääni lukutottumusten mukaan yhtä kauan kuin lukutaitokin. Jossain vaiheessa ykkössuosikkini oli Jack London. Tutuiksi tulivat Klondyken kuningas, Jeri ja Jerin veli sekä monet muut. Koirista ja ylipäätään eläimistä kertovat rakkaimmat kirjani ovat mainittu Jeri sekä Keskuspuiston yksinäinen. Sen lisäksi kahteen kertaan olen lukenut vain Risu-Tuomon, joka on kertomus huutolaispojan kohtalontiestä. Jos lukisin sen nyt, itkisin taas. 

Jollain lailla yksinäisyys on ollut elämäni matkakumppani. Vähän kuin Tapsa Rautavaaran esittämä, Repe Helismaan tekemä kappale. Kirjasta Ikuisia ajatuksia Tapsan vaimo Liisa luki aikoinaan tarinan ”Köyhän onni on illusio” ja tuumi, että siitä saisi laulun aikaiseksi. Hän soitti Helismaalle ja luki tarinan puhelimessa kahteen kertaan. Parin päivän kuluttua ”Reissumies ja kissa” oli valmis.

Olen Petter ja Elisabeth Hällströmin isoa sukua. Virallinen historia sanoo niin. Mutta niinkin olen lukenut ja ymmärtänyt oikein tai väärin, että kantasukuani en olisi saanut verenperintönä. Vaan kaksi huutolaisnuorta tapasivat aikoinaan toisensa. Kantaäitini olisi Slotte Ruotsista ja kantaisäni samasta maasta tai Tanskasta. Tätä yritin kerran ottaa puheeksi isossa sukutapaamisessa. Pitivät kai vähän hulluna tai omituisena. Sitä en tiedä mistä sieluni orpous tulee. Vaikka minulla oli hyvä lapsuus, äiti ja isä sekä sisko ja veli, syvällä sydämessäni olen huutolaispoika.