Lukutottumukseni, osa 1

Muistelen muistelleeni ja kirjoitelleeni joskus aiemminkin lukutottomuksistani, mutta voihan niistä kirjoittaa uudelleen. Edelleenkään en lue paljon kirjoja, mutta teen sitä illoin ja öittäin. Vuosikymmeniä se toimi oivana unilääkkeenä, joka on menettänyt osin tehoaan. Tietysti se voi johtua mielenkiintoisen lukemisen tai jonkun muun asiaan liittyvän hiipumisestakin.

Uusia lukutottumuksiakin on tullut lisää, mutta myös vanhoja olen kaivanut esiin naftaliinista. Yksi sellainen on paperinen Aku Ankka, joka kolahtaa postilaatikkoon joka maanantai. Uusin on yöpöydälläni aina lähes viikon, sillä luen ja katselen vain yhden tarinan illassa.

Paperisia kirjoja en juuri lue, vaan niiden sijaan ovat tulleet Elisan sähköiset kirjat. Niitä on helppo hankkia ja helppo lukea enkä tarvitse erillistä lukuvaloakaan. Ajan saatossa mieltymykseni ovat myös muuttuneet. Tällä hetkellä on työn alla kuvan kirjat, joista tykkään kovasti. Mielikuvitustarinaa Peräseinäjoelta, jonka pääosassa on rakennuksilta eduskuntaan noussut Allan Lauttamus.

En oikein tiedä miksi pidän juuri niistä tällä hetkellä ja saatan lukea yölläkin tuntitolkulla herättyäni juomaan tai metsä-wc:hen. Kiehtovaa on mieleinen kerronta sekä eteläpohjalainen murre, sillä isäni puolelta sukuni on Jurvasta. Ehkä edellinen yhtä lailla sytyttänyt oli vuosikymmenen takaa ruotsalainen dekkaristi Stieg Larsson. Kaksi aivan erilaista ja -aiheista kirjailijaa, joka hyvin kertoo mieltymysteni muutoksista.

Luulen lukemisen olevan hyväksi yhä hatarammaksi tulevalle päälleni. On mukava sovitella itseään milloin minkäkin kirjan jonkun henkilön osaan tai rinnalle. Tähän kaikkeen istuu lisäksi kirjoittaminen, jonka alku ja ydin on ainekirjoituksen lisäksi kolmekymmentä vuotta pitämäni päivittäiset päiväkirjat. 

Aiemmin ne olivat suljetun piirin työpäiväkirjoja. Nyt olen julkaissut, osin Päiviksen kanssa yli kymmenen vuoden aikana avoimilla blogisivuilla tarinoita elämästäni ja mieltä liikuttavista asioista tai ilmiöistä. Sivut ovat yhteiset ja Päiviksen kirjoituksia joku silloin tällöin kaipaa. Hän on loistava kirjoittaja, kun aihe on tunteita liikuttava. Ollessaan Uusi toivo-lehden päätoimittaja, kirjoitti hän puolikesyistä ja -vapaista kaneistamme Kanikontorin tarinoita. Ne olivat ylivoimaisesti lehden luetuimpia. Itsekin luin ne aina ensimmäisenä, joskus jo ennen lehden ilmestymistä.

Ehkä muistelen yön ja kirjoitan huomenna mitä kaikkea ja minkälaista olen reippaasti yli puolenvuosisadan aikana lukenut. Lukeminen on oma maailmansa, kuten somemaailmakin, joka mahdollistaa myös kirjoittamisen. Silloin passiivisen tai aktiivisen lukemisen lisäksi voi ottaa kantaa lukemaansa.