Ensin osa-auto Smartilla 10 kilometrin
Mutta niin vaan viimein saavutin Narinkkatorin, jossa oli iloinen meininki tanssiesityksineen monin tavoin. Ja keskellä kaikkea oli Pattaya Suomi-Seuran puheenjohtaja Christer Mannila perheineen esittelemässä toimintaa ja myymässä oheistuotteita. Otti minusta oheisen kuvankin 😁. Ajattelin thaimaalaisia nuoria, kohtuullisen vähäasuisia tanssijoita, joilla saattoi olla tai tulla kylmä, sillä itselläni ei paksu maihinnousutakki ollut ollenkaan liikaa.
päähän Kehäradan Vehkalan asemalle, jonka reitinkin olin unohtanut. Siinä auttoi Google Maps. Ensimmäinen pulma tuli huomatessani, että liityntäparkkipaikalla oli otettu automaatit käyttöön. Pysäköinnin ostamista ei yli seitsemänkymppiselle maalaiselle tehnyt helpommaksi, että käteinen ei kelvannut lainkaan. Jäi maku pysäköinnin maksamisen mahdottomuudesta ilman HSL:n matkakorttia tai älylaitetta, jota voinee edelleen sanoa myös matkapuhelimeksi.
Voi olla, että katselin huonosti kohtalaisen kehnoja opasteita. Varsinkaan kertamaksusta ei niitä juuri ollut. Eikä ehkä englanniksi lainkaan, vaikka radan käytetyin asema Rautatieaseman lisäksi lienee Lentoasema. Jäi myös käsitys, että lyhin pysäköintiaika oli 15 tai 16 tuntia, josta tarvitsin 1/5 ☹️.
Junamatkalipun ostaminen automaatista oli ripauksen helpompaa, joskaan käteisellä ei voinut ostaa sitäkään. Siitäkään en huomannut mainintaa, että junasta ei voi ostaa lainkaan ilman matkakorttia kertalippuakaan. Sekin oli oivallettava tai selvitettävä minkä eri vyöhykkeiden lipun tarvitsee. Tottakai tämä on helppoa säännölliselle matkustajalle, mutta kaltaiselleni, osin päänsä pehmittäneelle, satunnaiselle kulkijalle lipun hankkiminen ei ollut ollenkaan mutkatonta.
Silloin harvoin, kun itseni roudaan Kivikylään, on yksi kantamestani Forumin Manhattan ruokapaikka, joka on ollut paikallaan valovuoden, kuten alkoholitonta olutta ja sipulipihvejä myyvä, ehkä paikan omistajakin. Istuin lounastamaan pöytään, jossa istui aikuisen ikään ehtinyt töölöläislady, joka kertoi luopuneensa viime vuonna autostaan 60 ajovuoden jälkeen.
Yhteistä tartuntapintaa löytyi Sininauhasäätiöstäkin, sillä Ruusulankadun "asuntolan" väki oli rikkonut kulkuneuvosta peilit ja jotain muutakin. Meillä oli oikein mukava parituntinen, sillä luulen molemmilla olleen pulaa juttukavereista. Kerroin itsestäni ja hänkin omasta elämästään. Puhuimme lapsistakin, jotka olivat liittyneet myös työhön, minunkin vähäsen. Kyynelten virratessa tarinoimme adoptioista ja sijoituslapsista, joita lounasseurallani oli ollut peräti kolme. Hän jatkoi, että kuin omia ne olivat.
Oli oikein mukava Helsingin reissu. Kun silmäilin ja kuuntelin eri kieliä ympärilläni, huomasin kuinka monenkirjava paikka stadi nykyään on. Mieli palasi tasan 60 vuoden taakse Tuusulan yhteiskoulun ensimmäiselle luokalle ja kansainväliseen, koulujen väliseen tapahtumaan. Kuinka lähes kaikki suomalaiset oppilaat jonottivat nimikirjoitusta ainoalta tummaihoiselta vieraalta. Mistä maasta lienikään. Paljon on vettä virrannut ajasta, jolloin hänessä kaikki muu oli ihmeellistä paitsi sana neekeri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti