Kati ja Jari Tervo sekä koira nimeltä Ukko

Ukko on "kirjailijapariskunnan suurisydäminen kertomus siitä, miten nelijalkainen perheenjäsen muuttaa elämän. Kesällä 2020 Jari ja Kati Tervon kotiin saapuu borderterrierin pentu. Hän saa nimekseen Ukko. Ukko tutustuu ympäristöönsä, ottaa ja merkitsee sen omakseen. Hän rakastaa pöydänjalkoja ja kaivaa ylös kesämökin perustukset. Hän on vahva ja tunteikas, villi ja hellä. Hän tulee täysikasvuiseksi muttei koskaan aikuiseksi. Ukko on kirja ajasta, jota värittää uuden perheenjäsenen tuoma ilo ja toisaalta hidas toipuminen odottamattomasta sairaudesta. Se on kertomus siitä, miten yhteiselo koiran kanssa saa katsomaan uusin silmin ihmisen paikkaa maailmassa. Ennen kaikkea se on kertomus rakkaudesta."

Kukin tietysti lukee tavallaan ja sisäistää mitä tahtoo. Jari Tervolle olin antanut kaksi mahdollisuutta tulla kotiini sanomaan mitä mieltä hän oli tai tahtoi kertoa esimerkiksi Loirista. Toista kirjaa en muista. Muistan vain, että molemmat jäivät kesken. Ajattelin, että se siitä ja Tervosta.

Kuva kaapattu Suomen Kuvalehdestä

Mutta sitten ilmestyi markkinoille kirja Ukko-nimisestä koirasta, josta Kati ja Jari Tervo kirjoittivat yhdessä. Voisikin sanoa, että tie sydämeeni kulki koiran, mutta myös Katin kautta. Niinpä Jarikin sai vielä yhden mahdollisuuden tulla vuoteeseeni tarinoimaan vaimostaan, pojastaan, itsestään ja uudesta perheenjäsenestä.

Näin voi perustellusti sanoa, sillä perheen Kalle-pojasta oli tulossa aikuinen, joka sen myötä nousi omille siivilleen. Tervot halusivat uuden lapsen, Otto-koiran. Kati osoittautui mieleisekseni kertojaksi ja peesissä Jaristakin tuli kelpo kirjailija. Oli mukava lukea, kun Kati kertoi puolisonsa puhuvan koiralle enemmän kuin hänelle.

Suosiosta voi päätellä Jarin olevan puhutun ja kirjoitetun sanan käyttäjänä monen makuun. Minulle hänestä tuli kirjan myötä kovasti inhimillinen ja voin sanoa pitäneeni molempien Tervojen kyvystä leikkiä tai ainakin laittaa uuteen järjestykseen sanoja. Mieleen jäi muun muassa, kun Jari kertoi miksi hän ei pidä meitä monia viime ajat riivanneesta korona-sanasta. Sanoi sen olevan yksinkertaisesti kulkutauti, joka ei kulje ihmisestä toiseen, jos ihmiset eivät kulje.

Joka tapauksessa oli mukava elää perheen elämää Katajanokan kodissa ja kesäpaikassa Tampereen kupeessa. Mieltäni liikutti myös Kati, joka kertoi sairastumisestaan, leikkauksesta sekä toipumistiestä. Kovasti elämänmakuinen kirja yhden, monen tunteman tai ainakin tietävän perheen elämästä. Mutta ennen kaikkea Otosta, joka otti keskeisen paikan Tervojen huushollissa.

Usein ajattelin lukiessani yhteistä Niilo-koiraamme, johon minulla on tällä hetkellä etupäässä etärakkaus. Sydämessäni se jakaa sen lisäksi thaimaalaisen Swetheartin kanssa piikkipaikan. Pian tiedän onko Päiviksen kanssa pelastamamme, eläinlääkäriltä kuolemantuomion saanut, syntymästään saakka lenksujalka, mopotaksiaseman koira Thaimaassa vai taivaassa 💞.

Aiemmin olen kertonut, että luen usein, mutten paljon, sillä lukeminen on toiminut unilääkkeenä. Iltaisin ei ole tarvittu montaa sivua, kun Nukkumatti on vienyt minut valtakuntaansa. Unirytmini on muuttunut ja nykyisin saatan aamuyöstä lukea lähes joka yö helposti tunnin pari. Onkin hyvin lähellä, että olisi edullisempaa ryhtyä nettikirjojen kuukausitilaajaksi.

Viime yönä koirakirja siirtyi muistojen joukkoon ja Ukko jatkamaan hyvää elämäänsä Skattalla sekä Teiskossa. Paikan ottaa kaksi englantilaista, 18-vuotiassa tyttöä vai pitäisikö sanoa nuorta naista, jotka katoavat Thaimaan vilinään.