Vesa-Matti Loiri, surun päivä

Aina silloin tällöin joku vuosien varrella sanoi, että minussa on samaa näköä kuin Vesa-Matti Loirissa tai olen peräti hänen näköisensä. Kukaan ei sanonut koskaan, että Vesku on näköiseni. Tuskin on sanonut hänellekään, että olet Jorma Soinin näköinen 😅. Koskaan en Veskua tavannut, mutta joskus ajattelin, että saattaisimme törmätäkin vaikkapa Thaimaassa, sillä sitä harrastimme molemmat, minä vieläkin. 

En oikein urheilijoina aivan viimeisen päälle osaa arvostaa kymmenottelijoita. Sillä vaikka he ovat minua parempia, missään yksittäisessä lajissa he eivät ole huippuja. Myös Vesku oli viihdyttäjänä kymmenottelija sillä erotuksella, että jossain suorituksessa hän oli aivan huippu. Taisipa sen kaiken ohessa olla mestaruussarjan jalkapallomaalivahtikin sekä voittaa nyrkkeilyssä SM-pronssimitalin. 

Ehkä Suomen kansa tunsi hänet parhaiten Uuno Turhapurona. Monen tietoisuuteen Vesku kuitenkin tuli 17-vuotiaana vakavaakin vakavamasta Rintalan romaanin Jaken roolista Mikko Niskasen elokuvassa Pojat. Siinä hän raahautuu kiskoilla junan perässä ja huutaa otteen irrottua, viimeisen vaunun loitotessa: "ÄITI!" Näin huusin taas kerran minäkin äitini taivasjunan perään ikuinen rakkaus sydämessäni, valmistellessani Jokilaakson juhlan ja muistamisen paikkaa Veskun muistoksi. 

Hupiveikon lisäksi en tiedä toista, joka olisi yhtä puhuttelevasti tulkinnut Eino Leinon runoja lauluin. Noin puoli vuotta sitten hankin Jari Tervon kirjan Loiri, mutta vaikka kuinka yritin, minusta ei ollut sen lukijaksi kokonaan. Voisi olla viisasta olla arvostelematta keskeneräistä työtä, kun en pystynyt lukemaan koko kirjaa, mutta sanon kuitenkin. Jari ei tavoittanut Inarin mökistä erakoituvaa, kissojaan silittävää ja niille yksin puhuvaa miestä.

Luulen ymmärtäväni tämän, vaikka en elämäni osa-alueilla ole yltänyt samoihin mittoihin tai ainakaan kansan suosioon kuin Loiri ja Tervo. Koen sieluni sopukoissa yhteyden siksi, että minäkin halusin olla hauska ja huvittaa muita. Rehtori sanoi puhutteluissa, että olen koulun mätämuna ja kuuluisampi kuin yksikään opettaja. Kun poistuin, itkin illalla lampaantaljan alla itseni uneen, sillä halusin siltikin olla kuin muut. Vaikka joku vertainen tavoittaisikin klovnin yksinäisyyden, hän ei sitä hevin pysty kertomaan muille. Ei Tervokaan. 

Olit syvien tunteiden mies, jonka kanssa on varmasti ollut ylivertaista pitää hauskaa, muttei ehkä aina elää. Kolikon toisella puolella oli Inarin yksinäisyydessä viihtyvä taiteilija, mutta ennen kaikkea suuri ihminen, joka sanoi olevansa paljon yksin, muttei yksinäinen. Ehkä niin onkin. Että jos viihtyy yksin ja itsensä kanssa, ei koe yksinäisyyttä. Taisit viimeisessä haastattelussasi sanoa jotain karmasta. Joten ehkä joskus niissä merkeissä saan puristaa sielusi kättä.