Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Tänään on Soinin päivä

1700-luvulla elänyt kansanperinteiden keräilijä kertoi kalevanpoikien olleen Kalewa-nimisen jättiläisen 12 vahvaa poikaa, jotka rakensivat linnoja eripuolille Suomea. Nimeltä Ganander mainitsee kuusi sekä myös heidän asuinpaikkakuntansa: Hiisi (Paltamo),  (Häme), Wäinämöinen (Suomi), Liekiöinen (Savo), Soini (Liminka) ja Kihawanskoinen. Myös muita luetteloita Kalevanpojista ovat varhaiset kansanperinteen kerääjät merkinneet muistiin tai luoneet. Erään väitteen mukaan Kalevan kahdestatoista pojasta syntyi kaksitoista eläinradan tähtikuviota.

Soini on suomalaisessa mytologiassa siis yksi Kalevan 12 pojasta. Soinin lisänimi oli Kalkki. Kristfried Ganander kertoo Mythologia Fennicassa hänen olleen veijari syntymästään lähtien. Soini myytiin Karjalaan Köyrötyinen -nimiselle sepälle joka laittoi pojan töihin. Vanhoissa runoissa kerrotaan Soinin lapsenpiikana ollessaan tappaneen lapsen, paimenena ollessaan kutsuneensa karhut ja sudet syömään karjalauman ja lopulta yllyttäneen karhun repimään emäntänsä reiden kostoksi tämän leipomasta leivästä, jonka sisään tämä oli pannut kiven.

Tietysti voisi ja kai pitäisikin sanoa, että tänään on Soinin nimipäivä, joka on sukunimeni. Sen kunniaksi sai Jokilaakson juhlapaikka joka tapauksessa lipun alle uuden liinan. 

Mutta olivatko Kalevalan Kullervo, Oikarinen ja muut Kalevan poikien etu-, suku- vai ainoita nimiä? Ainakin ne olivat nimiä, joilla heitä tarustossa kutsuttiin. Mutta vaikken tänään juhlistaisi Soininpäivää, olisi se kuitenkin juhlapäiväni. Sillä tänään on myös Veinin ja epävirallisesti Veinon päivä, joka on isältäni peritty yksi etunimeni. Olenkin hyvilläni, että poikani Marko on ottanut sen aikuisena yhdeksi nimekseen. 

Soini on myös muunnos ruotsalaisesta nimestä Sven, joka merkitsee poikaa ja nuorukaista. Nimi on tunnettu jo keskiajalla. Saman nimen mukaelma on myös Veini. Nimi esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882 ja suomalaiseen almanakkaan se pääsi 1908 päivälle 27. maaliskuuta. Syntymävuodestani 1950 Soinin nimipäivä on ollut nykyisellä päivällään, 21. elokuuta. Vuoden 2019 loppuun mennessä Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan nimen on saanut 1 408 miestä sekä noin 140 naista. Soini on siis myös naisen nimi, joka oli varsin suosittu 20-luvun Suomessa kansallistunnon ollessa voimissaan.

Ennen Soinia oli sukuni isäni puolelta Kentta ja sitä ennen Hä(e)llström. Perimätieto kertoo, että iso- tai isoisoisäni olisi ottanut Soinin käyttöön talosta jossa asui, koska kylällä oli niin paljon Kenttia. Sattumaa tai jotain muuta, mutta Kalevala liittyy jollakin, ehkä mystiselläkin tavalla sukuuni myös äitini puolelta. Sillä Kalevan yksi muoto on Kalevi, joka oli äitini veljen, siis enoni kutsumanimi. Ehkä pikkuveljeni on saanut sen sieltä perintönä toiseksi etunimekseen. Joten tänään onnea kaikille Soineille, Veinoille ja Vein(e)ille. 

Ei kommentteja: