Puhelimeni lähti maailmalle, osa 1

Minulla on kaksi laadukasta puhelinta. Toinen toimii kotonani muun muassa erillisten kaiuttimien kanssa radiona, sillä edellinen älylaite oli pullistunut niin, että kiikutin sen hyvin varovasti eletroniikkajätteisiin. Nyt jo ehkä kolmisen vuotta vanha puhelimeni on hoitanut uudet tehtävänsä mainiosti. Se on myös aito rinnakkaispuhelin, jossa on pilvipalveluiden ansiosta käytännössä kaikki kuten uudessakin. Näin siksikin koska ajattelen ennemmin tai myöhemmin käyvän yhden jos toisenkin kerran niin, että tarvitsen varalaitetta mukaani minne menenkin.

Sunnuntaina keräsin kassikaupalla mönkijän kyytiin tyhjiä pulloja koska oli viikottainen ruokahuoltopäiväni ja lähdin luontopolun kautta matkaan. En muistanut lainkaan puhelinta, jonka olin laittanut takanani olleen Niilon koiraboksin päälle. Ensimmäisen suuremman alamäen tullessa jarrutin ja huomasin, kun jotain tömähti jalkaani. Silloin muistin puhelimeni, joka ei ollutkaan tutulla paikalla taskussani eikä telineessä.

Hetkessä kiitin onneani, että se putosi juuri alamäessa jalkani kautta maahan ja huomasin tapahtuneen. Silti en löytänyt sitä ja kävelin lähimpään omakotitaloon. Pyysin rouvaa mukaan ja soittelemaan numerooni, jos kuulisin soittoäänen. Ja kyllä vain, sieltä se löytyi pitkän ruohon seasta lasi rikkoituneena.

Oli murhetta, mutta myös hyvää mieltä matkassa, sillä ensimmäisen kerran elämässäni olin ottanut puhelimeeni vakuutuksen. Sitä aikoinaan ottaessani ajattelin, että kuperalla lasilla ja yli 500 gigatavun muistilla varustettu laite ei liene aivan halpa korjattava.

Niinpä menin Elisan myymälään, josta olin puhelimeni ja vakuutuksen ottanut sekä ostanut ja saanut joka kerta loistavaa palvelua. Vaan nyt oli toisin. Minua palveli sinällään kohtelias työntekijä, joka ei tiennyt juuri mistään tarpeeksi. Joten hän kysyi vieressään olleelta kollegalta vähän väliä neuvoa. Joka katsoi minua pitkin nenänvartta jostain korkealta omasta ylimielisyyden maailmastaan.

Minua palvellut myyjä ei löytänyt ensin asiakastiedoistani koko vakuutusta. Kun pyysin nähdä tietoni, sanoi hän, ettei voi näyttää minusta tallenettuja tietojani tietosuojan vuoksi 😠🤬. Kun sitten harjoittelijan tietomäärällä varustettu asiakaspalvelija aikani marmatettuani jatkoi salaisten tietojeni selaamista, totesi hän viimein, että täällähän vakuutus onkin. Tätä ennen oli vieressä ollut kaikkitietävä guru jo ehtinyt sanoa, että ei sinulla mitään vakuutusta ole tai se on mitätöity, koska se ei täällä näy.

Elävästi muistui mieleen puoli vuotta aiemmin myyjä, joka vakuutusta myydessään kertoi, että jos jotain tapahtuu, tulet vain tänne, niin hoidetaan yhdessä vahinkoilmoitus ja lähetetään laite korjattavaksi tai saat uuden puhelimen. Kun nyt tätä tivasin, sanoi yliguru, että ehei, ei vakuutus eikä puhelinkaan ole meidän, vaikka me niitä myymmekin. Hän vertasi itseään ja Elisan palvelua autoliikkeeseen. Että eihän autonmyyjäkään tiedä pitääkö rikkoutunut moottori vaihtaa uuteen.

Joissakin asioissa ikä on tuonut pitkämielisyyttä ja kykenen joskus siirtämään räyhäämistäni sen verran, että voi harkita mitä teen. Sosiaalinen media on esimerkiksi parantanut pienasiakkaiden reklamointimahdollisuuksia moninkertaisesti. Joten siksikin tämän kirjoitan ja ehkä lähetän blogini linkin myös Elisakonsernin sikariportaaseen.

Käynnistä jäi takkiin vain minulla koko ajan ollut tieto, että vakuutus on. Sen tiedon varassa siirryin käytävälle ja ajattelin, että hevin ei maailmani niin paljoa muutu, että ostaisin kyseisestä myymälästä enää koskaan mitään. Istuin ostoskeskuksen puupenkillä kädessäni 1500 euron rikkinäinen puhelin ja pohdin mitä teen seuraavana. Siitä kirjoitan huomenna.