Menneen talven lumia

Urbaani Sanakirjan mukaan jos jokin asia on menneen talven lumia, niin se ei ole enää ajankohtainen eikä myöskään tärkeä. Näin voisin ajatella Sininauhoista ja Katulähetyksistä, sillä ne ovat olleet minulle oleellinen osa mennyttä elämää. Sitä ne ovat kuitenkin yhä, sillä kuljetan ja välillä raahaan kaikkea elettyä ja koettua mukanani. En osaa enkä halua päästää henkisestikään menneestä irti, koska en ymmärrä miksi luopuisin jostain, joka on ollut minulle tärkeää ja merkinnyt paljon.

Monien luottamustehtävien lisäksi olin Jyväskylän Katulähetyksen ja Sininauhasäätiön operatiivinen boss. Niihin aikoihin ajoittuvat molempien kolmannen sektorin toimijoiden merkittävät kasvun vuodet. Vasta jälkeenpäin olen käsittänyt kuinka hyvä veturi oli jälkeeni tullut Vesa Lehtelä, sillä sen jälkeen Sininauhasäätiö sukelsi tosi syvälle. Muutaman vuoden sisällä toimitusjohtaja vaihtui puolen tusinaa kertaa.

Yksi hallituksen, siis operatiivisen johtajan esimiehen, vastuullisimpia ja vaikeimpia tehtäviä on pomon pestaus. Vähän kärjekkäästi ja yksipuolisesti omaan napaani tuijottaen ajattelen, että kun hallituksen piti hakea työni jatkajaa, ajatteli se enemmän tai vähemmän, että minun, kouluja käymättömän, entisen juopon tehtävistä selviää melkein kuka tahansa. Nämä kokeilut ja kantapään kautta oppimiset maksoivat Sininauhasäätiölle ja -liitollekin ison määrän rahaa.

Vaikka vahingonilo ei vahvimpia lajejani olekaan, pohdin tätä kaikkea joskus ähäkutti silmäkulmassa, sillä tällä hetkellä Säätiö nauttii merkittävää julkisuutta. Sen se on hankkinut innolla perustaa asumisen ja elämisen yhteisöjensäkin yhteyteen narkomaaneille tarkoitettuja, laittomien huumeiden piikityshuoneita.

On kuljettu pitkä matka eikä kaikilta osin oikeaan suuntaan. Moni asiaa on Sininauhasäätiön alun tarkoituksesta muuttunut: "kristillisellä pohjalla toimia ehdottoman raittiuden edistämiseksi erityisesti omistaen huomiota juoppoudesta kärsivien auttamiseen."

Mutta jotain muutakin on muuttunut kuin aika, ehkä kristllisen säätiön henkikin. Jorma Niemelän ollessa Sininauhaliiton toiminnanjohtaja, minun toimiessa puheenjohtajana, oli linjana, että työntekijältä katsomuksen lisäksi vähintään toivottiin päihteetöntä elämäntapaa. Niillä ylipäätään oli ja on yhä suuri merkitys.

Työtään tekevän on huomattavasti vaikeampi motivoida asiakasta muutoksen, jos sisällön ydin on, että "koska et voi etkä osaa käyttää päihteitä kuten minä, sinun täytyy ja on parempi, ettet käyttäisi niitä lainkaan". Työntekijä ymmärtämättään ylentää itsensä ja tarjoaa ikäänkuin toiseksi parasta vaihtoehtoa. Harvalle kelpaa samalla hinnalla ylipäätään missään toiseksi paras.

Toinen suuri merkitys on sillä, että kentällä opittu osaaminen ei ole enää kurssissa, vaan kunnille myytävissä palveluissa vaaditaan jokaiselta työntekijältä muodollinen pätevyys. Ikäänkuin muurarin kisälli ei oppisi muurariksi eikä lautapoika kirvesmieheksi ilman ammattikoulua. Sosiaalineuvoksen arvollani ja vertaistuellisella osaamisellani en olisi enää kelvollinen edes vaatimattomimmankaan asumisyksikön yövalvojan työpariksi.

Mielestäni tekijän tärkeimmät ominaisuudet ovat kirjoista opitun lisäksi omakohtainen, elämässä tai työssä hankittu kokemus ja taidot sekä ennen kaikkea halu tehdä juuri sitä työtä. Joku voisi sanoa sitä kutsumukseksikin. Tätä kaikkea pohdin, kun luin juuri vanhusten kotiin vietäviin palveluihin tulleesta uudesta sijaisesta. Hän antoi lääkkeet kuten kuuluikin, mutta kieltäytyi antamasta lääkkeitä kotona olevalle vanhuksen koiralle, koska se ei kuulu työtehtäviin 🥶.